| |
| | |
| Torstai 18.12.2008 klo 23:12 - Ulla On ollut melko kiirettä ja kirjoittaminen on jäänyt vähiin. On ollut Kiskon kunnan viimeinen sosiaalilautakunnan kokous, sekä viimeinen valtuuston ja hallituksen kokous tällä viikolla. Se on nyt sitten siinä. Eilen illalla vietimme kunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kesken juhlaa. Tilaisuus oli rento, ohjelma hyvää, osittain omatekemää. Itse sain kunnian lausua tervetuliaissanat illan juhlassa. Tunnelma oli hieman haikea. Vanhemmat, vuosikymmeniä mukana olleet luottamusmiehet antoivat evästystä nuoremmille, jatkaville. Tilaisuudessa huomasin oikein konkreettisesti, kuinka monet entisistä luottamushenkilöistä nyt oikeasti ovatkaan jäämässä syrjään. Se lisää vastuuta jatkaville. Joulun jälkeen alkaa sitten myös lautakuntatyöskentely. Itse aloitan sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Iso kakku hoidettavaksi. Nyt rauhoitutaan pikkuhiljaa joulun viettoon perheen kanssa. Huomenna on vielä Martan joulujuhla. Se on tärkeä tilaisuus. Martta esiintyy sekä näytelmässä että bändissä, mikä on todella mukavaa. Varusmies saapui myös tänään kotiin lomille ylennyksen kera. Koko poppoo siis pitkästä aikaa kasassa. Lue lisää » | | Ei kommentteja. | Lauantai 29.11.2008 klo 10:49 - Ulla Loppuviikko meni jonkun vatsapöpön kourissa. piti muutamaksi päiväksi rauhoittua kun voimia ei vaan ollut. Kanalatyöt on kuitenkin tullut hoidettua. Eläimet kun eivät ymmärrä siitä että hoitaja on sairaana, niin ne työt on tehtävä joka tapauksessa. Voin kertoa, että se ei ole kaikkein miellyttävintä puuhaa silloin kun on huonovointinen ja toipilas. No, hengissä ollaan, sekä kanat että hoitaja. Ensi maanantaina alkaakin sitten taas melkoinen kokousputki, ja kalenteri näyttää olevan aika täynnä jouluun asti. Tavoitteena on saada ennen joulua vielä lautakuntapaikat jaettua. Kaupunginhallituksen esityslista näytti olevan taas melko pitkä. Onneksi tuo tiedotuslehti-asia on nyt liikkunut oikeaan suuntaan. Kuntalaiset ovat sen tottuneet saamaan koteihinsa tähän asti. Nyt sitä on tarkoitus jatkaa samassa muodossa koko kaupungin alueella. Hyvä niin, tiedon kulku on asukkaiden kannalta niitä keskeisimpiä asioita. Nyt on joka tapauksessa ensimmäisen adventin aatto. Sitä ei ihan heti uskoisi kun ikkunasta ulos katsoo. Kaipaan todella sitä postikorttimaisemaa josta saimme viime viikolla nauttia. Viikonloppu otetaan nyt rauhallisesti ja hiljennytään. Myös surutyötä on tehtävä, onhan meillä vielä edessä Kiskon viimeiset kokoukset ennen kuin meistä tulee todella salolaisia. Rauhallista adventin aikaa Teille kaikille !
| | Ei kommentteja. | Keskiviikko 26.11.2008 klo 11:46 - Ulla Ensi vuoden talousarvio on nyt sitten hyväksytty. Kokous kesti useita tunteja, mutta muutoksia tehtiin kuitenkin melko vähän. Onneksi olimme saaneet käyttöömme sähköiset äänestyslaitteet, sillä muutoin tilaisuus olisi varmasti venynyt melko paljon. Koska talouden tilanne ei näytä kovinkaan valoisalta, pyrittiin paketti pitämään mahdollisimman hyvin kasassa. Tilanteen ollessa uusi, on järkevämpää tehdä ensin selvitykset, katsoa miten rakenteita voidaan muuttaa ja organisaatiota rationalisoida ennen kuin perustetaan lisää uusia virkoja ja toimia. Tärkeintähän on kuitenkin palvelujen sujuvuus ja saatavuus kuntalaisten kannalta. Monet toimet, kuten koulukuraattori ja psykologi, on esitetty perustettavaksi vasta vuoden päästä. Aikaistamista näissä ehdotettiin. Mukavahan se olisi saada nopeasti lisää resursseja. Ehkä kuitenkin viisaampaaa ja vastuullisempaa on katsoa ensin mikä todellinen tilanne kentällä on uuden organisaation lähtiessä liikkeelle, ja arvioida lisäresurssin tarve sen jälkeen. Painopistettä olisi saatava välttämättä siirrettyä pikkuhiljaa enemmän ennakoivaan suuntaan, jotta tilanteet eivät pääsisi kehittymään niin pitkälle. Palvelusetelin käyttöön esitimme määrärahan lisäystä. Tähän mennessä käytäntö on ollut vain osassa uuden Salon aluetta. Nyt kun alue laajeneee, on käyttäjiäkin tulossa lisää. Samalla esitimme, että palvelu voisi olla myös lapsiperheiden ja omaishoitajien saatavilla. Palvelusetelin laajentaminen lapsiperheille mahdollistaisi kotipalvelun saatavuuden myös perheille, jotka eivät sitä nykyisellään saa. Setelin käytön laajentaminen tuo kuntalaisille enemmän valinnanvapautta siihen, keneltä haluavat palvelun hankkia. Se mahdollistaa sellaisen palveluntarjoajan valinnan, joka itseä miellyttää ja jonka kanssa kemiat kohtaavat. Tämä on varsinkin vanhusten kohdalla tärkeää. Samalla edistetään pienten palveluyritysten syntymistä kaupungin alueelle. Sama asia täytyi vahvistaa oikein kahden ryhmän esityksillä. Meillä täällä pikkukunnassa on totuttu tekemään yhteistyötä niin, että toisenkin ryhmän tekemiä ehdotuksia on voinut kannattaa. Isommissa ympyröissä se ei näköjään toimi niin, vaan sama asia on varmuuden vuoksi esitettävä uudelleen, ettei vaan kukaan muu saa asiasta kunniaa. No, tapa toimia sekin... | | Ei kommentteja. | Perjantai 21.11.2008 klo 16:26 - Ulla Talvi muuttui yhtäkkiä todeksi, maisema on niin kaunis kuin se vain voi olla. Pikkupakkanen ja luminen, tunnelmallinen maisema. Alkaa tehdä mieli sytytellä kynttilöitä ulkona ja sisällä. Sitä huomaa pitkästä aikaa oikein nauttivansa tavallisten kotitöiden tekemisestä, kun on pitkään kaikki työt jääneet rästiin kokousrumban ja vaalitouhun vuoksi. Seuraava kokous on uuden Salon talousarviokokous. Olen tässä kahlannut tuota toistasataasivuista opusta lävitse. Asia sinänsä on tuttua, onhan sitä valmisteltu jo pitkään järjestelytoimikunnassa. Talouden näkymät eivät ole kovin valoisat. Väestö vanhenee, sitä myöten verotulojen kasvu hidastuu ja sosiaali-ja terveysmenojen kasvu kiihtyy. Ollaan aika haasteellisten aikojen edessä. Investointeja on listalla paljon. Kaikkia ei voida varmaan toteuttaa välttämättä aivan aikataulussa. Voi vain arvailla miten finanssikriisi tulee näkymään alueellamme. Henkilöstömenot muodostavat uuden Salon talousarviosta melkoisen siivun, lähes puolet. Viime päivinä on käyty keskustelua aluekulttuurisihteerin toimen tarpeellisuudesta. Ongelmat sinänsä ovat olemassa: pitäisi olla jatkossakin taho joka koordinoi yhdistysten toimintaa ja kerää palasia yhteen. Myös tiedotus kuntalaisille päin pitäisi saada toimivaksi. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä että uuden ihmisen palkkaaminen palvelemaan koko suuren kaupungin aluetta olisi paras ratkaisu. Meillähän on esim kirjastoissa ihmisiä jotka ovat tuota työtä jo tehneet. Mielestäni työ olisi jatkossakin parempi hoitaa paikallisesti, lähellä toimivia yhdistyksiä ja lähellä ihmisiä. Esimerkiksi tunteja lisäämällä ja töitä järjestelemällä saataisiin työ varmaan toteutettua nykyisellä henkilöstöllä. Ainakin meillä täällä Kiskossa on kirjastonhoitaja hoitanut tähän asti kulttuurilautakunnan sihteerin tehtäviä, jotka nyt jäävät pois. Tästä vapautuva aika voitaisiin myös hyödyntää em asiaa pohdittaessa. Asiasta varmaan käydään keskustelua ensi maanantaina. Lue lisää » | | Ei kommentteja. | Tiistai 11.11.2008 klo 16:36 - Ulla Vaalien jälkeen on ollut melkoisen kiirettä, ei ole ollut juuri aikaa kirjoitella. Nyt on sopivan sateinen ja tuulinen sää istahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa tunnelmista pitkästä aikaa. Ikkunan takana vallitseva sää jotenkin kuvastaa tämän hetkistä mielentilaani. Neuvotteluja on käyty ja hallituspaikat on nyt jaettu. Harmi vaan että neuvotteluja ei sitten lähdettykään käymään puhtaalta pöydältä kuten oli sovittu, vaan jotkut ryhmät saapuivat paikalle valmiiksi kirjoitettu sopimus taskussaan. Siinä ei sitten vaalien tulos toteutunutkaan oikeudenmukaisesti, vaan meidän ryhmämme jäi upealla 20 valtuutetun vaalituloksellaan kolmeen hallituspaikkaan. Samaan asiaan kaatui myös minun henkilökohtainen tavoitteeni mennä kaupunginhallituksen pöytään. Pakko myöntää, että tämä päivä on mennyt tappiotunnelmissa, pettymystä nieleskellen. Pettymys on sekä henkilökohtainen että myös keskustaa äänestäneiden puolesta. Olisimme ansainneet enemmän. Tästä kuitenkin mennään eteenpäin ja luodaan uusia suunnitelmia. Totuuden nimessä, kun olen tämän vuoden ajan työskennellyt sekä Kiskon kunnanhallituksessa että järjestelytoimikunnassa, hinku olisi päästä tekemään töitä vähän enemmänkin. Toisaalta, 11-vuotias Martta-tyttöni hihkuu ilosta, josko äiti olisi tulevaisuudessa vähän enemmän kotona iltaisin. Neuvottelut kuitenkin jatkuvat vielä, lautakuntapaikkoja on runsaasti jaettavana, ja toivon että oikeat ihmiset löytyvät oikeisiin toimielimiin ilman suurempia ristiriitoja. Työtä on paljon edessä ennen kuin kaupunki on valmis. Vaalien tuloksen perusteella olen tämän kulmakunnan ainoa keskustalainen valtuutettu uutta Saloa rakentamassa. Kisko on aina ollut hyvin keskustalainen pitäjä, joten koen oman asemani melkoisen velvoittavana. Äänimääräni oli myös sellainen, että se tekee nöyräksi. Sain paljon ääniä myös Kiskon ulkopuolelta. Tässä työssä onkin pystyttävä laajentamaan ajatteluaan yli vanhojen kuntarajojen. Kuten jo ennen vaaleja sanoin, haluan olla ihmisten asialla asuinpaikkaan katsomatta. Koen suurena vahvuutena ja rikkautena valtuutetun työtäni ajatellen ne ihmissuhteet ja verkostot, jotka ovat järjestelytoimikunnassa rakentuneet. On helppo lähestyä niin toisia luottamushenkilöitä kuin virkamiehiäkin, jotka ovat tässä vuoden aikana tulleet tutuiksi. | | Ei kommentteja. | Maanantai 27.10.2008 klo 22:26 - Ulla Ensin haluan kiittää kaikkia äänestäjiäni sekä muuten tässä vaalitouhussa myötäeläneitä. Kiitos kun olette jaksaneet.Aika ennen vaaleja on ollut kiireistä ja rankkaakin, mutta vallan mielenkiintoista. Olen saanut tehdä yhdessä töitä mukavien ihmisten kanssa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Vaalien tulosta jouduimme jännittämään eilen illalla kauan, ja oma läpimeno tuntui välillä kovin epävarmalta. Asia varmistui vasta yömyöhällä. Tämä päivä taas on ollut melkoista hässäkkää. Puhelin on soinut ja viestit paukkuneet, kukkiakin olen saanut. Minua on myös kovasti muistuteltu vastuusta, joka tämän valinnan myötä tulee kannettavakseni. Sen olin kyllä jo ihan itsekin tiedostanut. Toivon että pystyn tuon vastuun kantamaan teitä tyydyttävällä tavalla. Onhan tässä tilanteessa myös historian siipien havinaa. Uudelle Salon kaupungille saatiin ensimmäinen yhteisesti valittu valtuusto. Kellon ollessa jo näin paljon en nyt ajatellut tehdä kummempaa analyysiä vaalien tuloksesta. Tyytyväinen voin kuitenkin olla omaan upeaan äänimäärääni sekä myös oman ryhmäni menestykseen, vaikka emme ihan tavoitteeseen päässeetkään. Ensimmäinen palaveri on tänään jo pidetty. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyössä eteenpäin. Huomenna on järjestelytoimikunnan viimeinen kokous ja valokuvaus Halikossa jo aamuvarhaisella. Täytynee nyt mennä kauneusunille. Tarkoitukseni on kirjoitella tänne silloin tällöin jatkossakin ja pitää siten yhteyttä... | | Ei kommentteja. | Sunnuntai 26.10.2008 klo 10:27 - Ulla Tämän päivän aamu valkeni tuulisena ja myrskyisenä. Kelloja siirrettiin viime yönä tunti taaksepäin, nyt ollaan taas talviajassa. Tätäkö tämä talviaika nykyään sitten on, ei pakkasta, vaan vettä ja kuraa... Aamukahvi meni alas Salon Seudun sanomia selaillen. Jokisen kelloliike toivotti tapansa mukaan lukijoille hyvää huomenta näin ensimmäisenä aamuna talviaikaan siirtymisen jälkeen. Tämän päivän salkkarissa myös Salon keskustalaiset toivottivat kuntalaisille hyvää huomenta. Kotivaalit ovat tänään. Nyt on käsillä se suuri päivä, kun uudelle Salon kaupungille valitaan ensimmäinen yhteinen valtuusto. Olin eilen Plazassa tapaamassa ihmisiä. Kansaa oli paljon liikkeellä, ja monet tuntuivat vielä pohtivan kenelle äänensä antaisi. Tänään nyt sitten pitäisi tehdä ratkaisu ja myrskystä huolimatta vaivautua sinne äänestysuurnille. Illalla jännitetään yhdessä, miten tässä oikein käy. Vaalityö on tehty, kuntalaisilla on tänään päätösvalta. | | Ei kommentteja. | Tiistai 21.10.2008 klo 20:16 - Ulla Olen kuullut monen ehdokkaan lausuvan nyt ennen vaaleja, että kaupungin tarjoamia eri toimintoja ja palveluja ei voi asettaa vastakkain. Niitä ei voi verrata toisiinsa, koska ne eivät ole yhteismitallisia. Toiset palvelut ovat lakisääteisiä, toiset taas harkinnanvaraisia. Totta, ei niitä kannata asettaa vastakkain, koska eri toiminnot täydentävät toisiaan ja kokonaisuus ratkaisee. Kunnan päättäjän, valtuutetun, on kuitenkin arvioitava, minkä toiminnan järjestämme ensisijaisesti ja minkä vasta sen jälkeen. Mihin yhteiset rahamme käytämme. Tätä priorisointia on jouduttu aina tekemään, ja talouden tiukentuessa sitä joudutaan tekemään aina enemmän. Vaatimuksia ja toiveita on paljon, resurssit kuitenkin rajalliset. Palvelujen ja toimintojen järjestämisen on lähdettävä asukkaiden tarpeista. Peruspalvelut on järjestettävä ensin. Arvot ratkaisevat. Kansanedustaja Timo Kauniston sanoja lainatakseni; kuntavaaleissa on kyse siitä, kenelle äänestäjä antaa kukkaronsa säilytettäväksi seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Nyt kun kansainvälinen finanssikriisi kolkuttelee meidänkin ovellamme, ei resursseja ole haaskattavaksi, vaan kukkaron nyörit on pidettävä tiukalla. Eipä tässä itsekään ole uskaltanut antaa suuria vaalilupauksia. Inhimillisyys päätöksenteossa, talouden realiteetit tunnistaen. Siinä on työsarkaa tulevalle valtuustolle... | | Ei kommentteja. | Keskiviikko 1.10.2008 klo 14:50 - Ulla Salon alueen kunnat ovat tällä viikolla loistaneet otsikoissa. Turun kauppakamarin uudessa hyvinvointitutkimuksessa todettiin, että suurin osa salolaisista asuu alueella, josta löytyvät resurssit ja edellytykset täyttävät tasokkaalle elämälle asetetut kriteerit. Suomen Gallupin tutkimuksen mukaan Perniön taas todettiin olevan yksi Suomen lapsiystävällisimmistä kunnista. Näitä otsikoita on ollut mukava lukea. Sanotaan, että kuntaliitos on toteutettu taitavasti silloin, kun asukkaat eivät huomaa mitään muutoksia omassa arkielämässään tapahtuneenkaan. Osittain olen samaa mieltä. Toisaalta, eivätkö muutokset ole kuitenkin myös tervetulleita - varsinkin silloin jos ne ovat muutoksia parempaan suuntaan. Mielestäni tässä yhdistymistilanteessa on poimittava parhaimmat asiat eri kuntien käytännöistä - kuin rusinat pullasta - ja pyrittävä laajentamaan niitä koko uutta Salon kaupungin aluetta kattaviksi. Leivotaan siis kokonaan uusi pulla, jotta kaikki kaupunkilaiset pääsevät nauttimaan niistä rusinoista! Suurimpia muutoksia tässä hässäkässä on kuntayhtymien purkaminen ja niiden toimintojen ottaminen osaksi kaupungin organisaatiota. Ehkä yksi haasteellisimmista on terveyskeskuksen siirtyminen osaksi kaupungin sosiaali- ja terveystointa. Tämä on lähinnä hallinnon uudelleenorganisointia, jonka ei pitäisi vaikuttaa käytännön peruspalveluihin - ei ainakaan huonontavasti. Samalla on siirretty joitakin toimintoja Halikon sairaalasta kaupungin hoidettaviksi. Näitä ovat psykogeriatrian osasto, katkaisuhoito sekä mielenterveyskuntoutujien avopalvelut. Samalla kun psykiatrisia laitospaikkoja määrätietoisesti vähennetään, tulee kaupungin vastuulle psykiatrisen avokuntoutuksen järjestäminen. Tähän asti näitä palveluja on ollut saatavilla ainoastaan Halikon sairaalassa sekä Salon keskustaajamassa. Reuna-alueilla niitä ei ole juurikaan ollut. Haasteena onkin nyt se, että avopalveluja pystytään järjestämään riittävästi suhteessa laitospaikkojen vähenevään määrään, sekä se, että niitä on kattavasti tarjolla koko alueen kuntoutujille. Eri tasoisille kuntoutujille on löydyttävä omanlaisensa sijoituspaikat, ja näissä on huomioitava ennen muuta saavutettavuus. Jos tässä työssä onnistutaan, asiat voivat olla jopa paremmin kuin tähän asti. Tässäkin muutos voi olla mahdollisuus, kunhan työhön paneudutaan riittävällä tahdolla ja tarmolla. | | 1 kommentti . | Sunnuntai 21.9.2008 klo 17:15 - Ulla Ehdokaslistat on nyt jätetty ja vaalitaisto voi alkaa. Nyt on se aika kun ehdokkaat vastailevat monenlaisiin kysymyksiin vaalikoneilla, ja kuntalaiset yrittävät selvittää, kuka ehdokkaista parhaiten vastaa omia odotuksia. Eroja pitäisi löytyä ehdokkaiden mielipitessä ja eri puolueiden välillä, jotta saadaan kunnon keskustelua aikaan. Pienen kunnan päätöksenteossa olen tottunut siihen, että asioissa haetaan kompromisseja kuntalaisten parhaaksi, puoluekantaan katsomatta. Yhteistyö ja vuoropuhelu on toiminut hyvin. Tilanne Salossa on nyt aivan erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Kokonaisuutta on vaikeampi hahmottaa, kun kymmenestä on tullut yksi. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Kun vaalit on käyty, niin taas pitäisi löytyä sitä yhteistä näkemystä, kuntalaisten hyväksi. Hyviä asioita ei kannata pilata turhalla politikoinnilla. Asioista tulee käydä avointa keskusteluja ja neuvotella. Periaatteiden ei kannata antaa hämärtää hyviä päämääriä. Kun kuntaliitoksesta päätettiin, eri kunnat olivat hyvin yksimielisiä. Toivottavasti tämä yhteinen päämäärä, viihtyisä ja turvallinen viherkaupunki jossa on hyvää elää, asua ja tehdä työtä, pysyy tavoitteissamme myös vaalien jälkeen. | | Ei kommentteja. | Sunnuntai 31.8.2008 - Ulla Eilen vietettiin Kiskossa uuden keskuspuiston ja leikkipuiston avajaisia. Panin ilolla merkille, että harvoin kokoontuu Toijan keskustassa niin monipäinen ja iloinen joukko ihmisiä yhteisen asian äärelle. Paikalla oli kaiken ikäisiä kuntalaisia vauvasta vaariin, varmasti yhteensä puolentoistasataa. Siinä ääneen joku ihmetteli, että onko Kiskossa tosiaan näin paljon lapsia. No, taisi siinä olla jokunen naapuripitäjästäkin. Puiston rakentamiseen ja valmistumiseen on moni kuntalainen kantanut kortensa kekoon, varoja välineisiin kun kerättiin yrityksiltä, yhdistyksiltä kuin myös yksityishenkilöiltä. Tällainen yhteinen voimainponnistus on omiaan lisäämään yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Yhteisöllisyydenhän on eri tutkimuksissa todettu vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin positiivisesti. Tällaisessa pienessä maalaispitäjässä sitä on ehkä helpompi löytää kun ihmiset hyvin pitkälti tuntevat toisensa. Nyt kun ollaan uudessa tilanteessa ja meistä tulee osa suurta Salon kaupunkia, tällainen yhteisen "alueellisen tahdon" löytyminen eri asioissa on entistäkin tärkeämpää. Kun puhumme asioista yhdellä äänellä, saamme varmasti äänemme paremmin kuuluviin ja eteenpäin asioita joita koemme tärkeiksi. Tämä koskee tietenkin kaikkia uuden kaupungin eri osia. Toivottavasti uudet valittavat aluetoimikunnat voivat olla osaltaan edesauttamassa tällaista lähidemokratian parempaa toteutumista. Vaikka niillä ei olisikaan omaa erillistä budjettia käytössään, voi niillä olla suuri merkitys paikallisten asioiden eteenpäin viemiseksi eri puolilla uutta kuntaa, jos ne saadaan hyvin toimimaan. Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksessa mainitaan aluetoimikunnat vain ensimmäisellä vaalikaudella. Toivon että ne osoittaisivat tarpeellisuutensa, jotta uusi valtuusto voisi päättää niiden jatkamisesta myös tulevaisuudessa. Näin taattaisiiin paremmin eri kaupunginosien intressien huomioonottaminen päätöksenteossa myös jatkossa. Toivottavasti uusi keskuspuistomme voi tulevaisuudessa toimia kohtauspaikkana jossa eri ikäiset ihmiset voivat tavata ja vaihtaa kuulumisia. Torilla tavataan . . . | | Ei kommentteja. | Torstai 28.8.2008 - Ulla Järjestelytoimikunta teki jokin aikaa sitten päätöksen josta on riittänyt keskustelua lehtien palstoilla ja muuallakin melkoisen paljon. Itse asian sisältöä en tässä sen enempää kommentoi. Jossakin artikkelissa kuitenkin arvosteltiin meitä keskustalaisia päättäjiä poliittisen pelisilmän puutteesta, kun vaalien alla tehdään päätöksiä jotka eivät ole kaikille mieleen. Tuo kommentti jäi vaivaamaan mieltäni. Mitä tarkoittaa poliittinen pelisilmä?Tarkoittaako se sitä, että ennen vaaleja voidaan tehdä päätöksiä jotenkin eri perusteilla kuin muulloin? Onko niin että vaalien alla pitää päättäjän lyödä lukkoon asioita ilman kunnollista valmistelua ja kritiikkiä, jotta saadaan tulevat äänestäjät tyytyväisiksi? Asia ei liene aivan noin yksinkertainen. Siinä tapauksessahan kaikkien intressiryhmien kannattaisi laittaa avustusanomuksensa liikenteeseen juuri ennen vaaleja, niin saataisiin aikaan paljon kuntalaisia miellyttäviä päätöksiä. Jos juttu on näin, niin sitten täytyy tunnustaa että ainakaan minulla ei tuota pelisilmää taida olla. Uskon että tällaisessa muutosvaiheessa kannattaisi panostaa yhteisten periaatteiden luomiseen ja käytännöistä sopimiseen ennen kuin tehdään yksittäisiä, ennakkotapauksen luonteisia ja kauas tulevaisuuteen kantavia päätöksiä. Vastuuhan ei käsittääkseni vaalien alla katoa mihinkään, ja myös silloin tehdyt päätökset tulevat joskus lunastettaviksi ja maksettaviksi. En kuitenkaan malta olla kommentoimatta myös kyseistä päätöstä: Onko se aivan oikeudenmukaista, että joidenkin harrasteryhmien on saatava tilat hinnalla millä hyvänsä aivan ydinkeskustasta jotta päästään kulkemaan, kun samaan aikaan säästösyihin vedoten koulukuljetuksia tiukennetaan niin, että pienet alaluokkalaiset joutuvat kävelemään parin kilometrin matkan pysäkille aamuin illoin, syksystä talven läpi kevääseen? Sitäkin voidaan pohtia . . . | | Ei kommentteja. | |