Puheenvuoroni kaupunginvaltuustossa 16.11Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, arvoisa yleisö Meillä on edessämme esitys palveluverkosta. Kuten olemme kuulleet, ei valmistelu asiassa ole ollut kovinkaan tyylikästä. Esitykset ovat tulleet liian nopeaan tahtiin, jopa yllättäen. Toisaalta, onhan tämä kaupungin taloustilannekin tullut aika yllättäen meille kaikille. Vaikka valmistelu on ollut ontuvaa, emme valtuutettuina voi väistää vastuutamme. Haluan lautakunnan jäsenen näkökulmasta heittää ilmaan muutaman kysymyksen tilanteesta, jonka edessä me nyt tässä olemme. Minulla on paljon kysymyksiä, joihin meidän tulee yhdessä löytää ratkaisu. - Miten pystymme tulevaisuudessa, yhä tiukkenevassa taloustilanteessa, turvaamaan kuntalaisen oikeasti siinä lähellään tarvitsemat lähipalvelut, jos emme ole valmiita tehostamaan toimintoja missään erityispalveluissa? - Mistä saamme jatkossa tarvittavat lisäresurssit kotihoitoon ja kotiin annettaviin palveluihin, jos emme uskalla irrottaa resursseja ympärivuorokautisesta hoidosta. Kuitenkin, ikääntyneet asuvat tulevaisuudessa yhä kauemmin omassa kodissaan ja tarvitsevat nykyistä enemmän palveluja juuri kotiinsa? Myös terveyspalveluiden johto on sitoutunut tämän avohoitopainotteisen palvelujärjestelmän kehittämiseen. - Miten voimme turvata tulevaisuuden hoitoyksiköihin tarpeeksi henkilöstöä ja laadukasta hoitoa, jos pyrimme yhä niukemmilla resursseilla pitämään yllä kaikkia nykyisiä hoitopaikkoja? Pelkkä suunniteltu sijaismäärärahojen leikkaus vie vanhuspalveluista toteutuessaan yli 20 henkilötyövuotta. - Vai olemmeko valmiita luopumaan kaikista esitetyistä leikkaustavoitteista, sillä tänä iltana tekemämme päätökset vaikuttavat suoraan ensi vuoden talousarvioon? Jokainen lisäys tähän esitykseen tulee näkyä lisäyksenä myös budjettiesityksessä. Jos näin ei tapahdu, pistää valtuusto pään pensaaseen ja jättää vastuun yksin lautakunnalle. - Jos haluamme säilyttää Särkisalokodin, olemmeko valmiita keskustelemaan muista vaihtoehdoista, kuten Kajalakodin nopeammasta alasajosta tai jonkin muun yksikön, lakkauttamisesta? Näistä vaihtoehdoista olemme keskustelleet lautakunnassa. - Miten varaudumme tulevaisuuteen vanhuspalveluissa ja koko toimialalla, kun resurssit vähenevät ja tarpeet kasvavat? - Vai onko valtuusto sitä mieltä, että jatketaan vain eteenpäin niin kuin ennekin, muutoksitta? Ulla HuittinenKaupunginvaltuusto, ponsiesitys 16.11.2011
Nyt hyväksyttävänä olevassa palveluverkkolinjauksessa esitetään seuraavaa:
”Kiskon kaupunginosan palvelujen järjestämistä sekä tilojen käytön tehostamista suunnitellaan erityisesti kirjasto- ja nuorisopalvelujen yhteistyönä. Palveluille pyritään saamaan tarkoituksenmukaiset ja toimivat tilat kaupungin omistuksessa oleviin kiinteistöihin.”
Jo tällä hetkellä sekä kirjastolla että nuorisotoimella on Kiskon alueella tilat kaupungin omistamissa kiinteistöissä. Nyt on kahden virkamiehen kesken herännyt ajatus, että nämä tilat vaihdettaisiin keskenään. Tällä hetkellä nuorisotilojen yhteydessä on kokoontumistiloja, jotka ovat eri yhdistysten aktiivisessa käytössä. Esim. eläkeläiskerhoissa on monta kymmentä osallistujaa kerrallaan. MLL ja 4H kokoontuvat noissa samoissa tiloissa. Myös kuntalaisilta ovat kokoontumistilat käymässä vähiin entisen kunnantalon ollessa myyntilistalla. On selvää, että tällaisella tilojen päittäin vaihtamisella ei ole minkäänlaista vaikutusta kaupungin kokonaisbudjetissa, vaan ainoastaan sisäisen laskutuksen kautta osastojen kesken. Muutoksia ei ole järkevää tehdä pelkästään muutosten vuoksi, ellei niillä saavuteta taloudellista tai toiminnallista hyötyä. Erilaiset yhdistykset järjestävät eri puolilla kaupunkia omaehtoisesti toimintaa, joka tukee kaupungin strategiaa pitämällä yllä kuntalaisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Näitä palveluja ei varsinkaan kaupungin reuna-alueilla muuten ole juurikaan tarjolla eläkeläisille, lapsille tai lapsiperheille. Edellä esitettyihin perusteluihin vedoten esitän ponnen, että kaupungin palveluja ja tilojen käyttöä suunniteltaessa ja järjestettäessä asioita valmistellaan siten, että myös eri yhdistysten tarpeita kuunnellaan ja otetaan valmistelussa huomioon. Kolmannen sektorin toiminnan edellytykset ja tilat tähän toimintaan tulee turvata eri puolilla kaupunkia myös jatkossa, varsinkin alueilla, missä vastaavaa toimintaa ei muuten ole järjestetty. Kolmas sektori tukee kaupungin palveluverkkoa.
Salossa, 16.11.2011 Ulla Huittinen ___________________________________________________
Puheeni Kurkijokelaisten Pitäjäjuhlilla Loimaalla 14.8.2011 Samaa sukua, eri heimoa”Kaikki lauhkeus, selvyys ja vilpittömyys, jota mahdollisesti voidaan havaita Suomen luonteessa, on perintöä karjalaisista; kaikki yksivakaisuus, hiljaisuus ja jurous kansassamme ovat hämäläisiltä perittyä. On se varsin kummallista, että Jumala on pannut nämät kaksi erilaista kansakuntaa niin likitysten toisiaan, että toinen täyttäisi toisensa vajavuutta.” Arvoisa Pitäjäjuhlien juhlaväki, hyvät Kurkijoen ystävät!... ________________________________________________________________________________ Omaishoidon tuki riittävälle tasolleSalon kaupungilla on olemassa strateginen linjaus, jonka mukaan vanhusten tulisi asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Tämä onkin välttämätöntä, koska laitospaikkojen määrää ollaan vähentämässä. Omaishoito tulee olemaan tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi osa maamme terveydenhuoltoa ja sen tulee saada sille kuuluva arvostus ja tuki...
_______________________________________________________________________________
Kirjoitukseni Keskusta Salossa - lehdessä lokakuu/2010 Työ luo hyvinvointiaIhminen tarvitsee mielekästä toimintaa. Työn, levon ja vapaa-ajan tasapaino tuo hyvinvointia elämään. Työn tekemisen on oltava kannattavampaa kuin joutenolon, ja siitä on saatava riittävä toimeentulo. Toimeentulon lisäksi työ luo turvaa, osallisuutta ja tarpeellisuuden tunnetta...
Puheeni tuottajayhdistyksen ja seurakunnan järjestämässä sadonkorjuujuhlassa 10.10.2010 Kiskon seurakuntatalollaSuomen suvi antoi meille tänä vuonna kauneintaan. Pulaa ei kesän aikana ollut lämmöstä, ei auringonvalosta. Saimme varastoida akkumme täyteen energiaa pimeän talven varalle. Kaikkien aikojen lämpöennätys rikkoutui kesällä moneen kertaan... Salon Seudun Sanomat 1.9.2010Määrä ei aina korvaa laatua vanhusten palveluissaMeillä on olemassa selkeät tavoiteluvut siitä, että ikääntyneistä yli 90 prosenttia tulee tulevaisuudessa asumaan omassa kodissaan laitospaikkojen samalla vähentyessä. Suuntaus on aivan oikea... Suomenmaa, 6.8.2010Torilla tavataan…
Kirjoitukseni Salon Seudun Sanomissa 4.7.2010Lapset ovat yhteisiä, mutta kuka maksaa viulut?Keväämmällä uutisoitiin siitä, miten nuorten aikuisten, ja erityisesti naisten pahoinvointi ja eläköityminen on yllättäen räjähtänyt pommin lailla.. Ei mikään ihme sinänsä, kun ajattelee miten nuoret naiset kärvistelevät työelämän ja perheen perustamisen ristivedossa... Kirjoitukseni Perniönseudun lehdessä 6.5.2010Talouskasvu on hyvä renki mutta huono isäntäSeuraavan hallitusohjelman keskeisimmäksi tavoitteeksi on nostettava ihmisen onni. Näin linjasi Varsinais-Suomen Keskusta kevätkokouksensa kannanotossa Laitilassa. Mitä se onni sitten oikeastaan on? Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Psykoanalyysin luojan Sigmud Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet... Kirjoitukseni Salon Seudun Sanomissa 20. 3. 2010Nuoret tekevät tulevaisuudenViime aikoina on keskustelua käyty työssä jaksamisesta, työurien pidentämisestä ja työelämän laadun parantamisesta. Nämä ovat todella tärkeitä ja ajankohtaisia asioita. Päähuomio on kohdistunut voimakkaasti työuran loppupäässä oleviin, kun on pohdittu miten saataisiin suuret ikäluokat pysymään pidempään työssä... Kirjoitukseni Salon Seudun Sanomissa 16.1.2010Konttorihotellissa on ideaa !Alkuviikolla Salon Seudun Sanomissa ( SSS 11.1 ) kerrottiin, miten Kemiönsaarella uskotaan, että etätyöstä tulee kilpailuvaltti, kunhan laman yli selvitään. Kirjoitus oli mielenkiintoinen. Taalintehtaan konttorihotelli sijaitsee Kemiönsaaren kunnan omistamassa kiinteistössä. Vuokralaisia on riittänyt, ja kasvuun uskotaan. Hyvät tietoliikenneyhteydet houkuttelevat etätyöhön... |