Puheeni tuottajayhdistyksen ja seurakunnan järjestämässä sadonkorjuujuhlassa 10.10.2010 Kiskon seurakuntatalolla

Hyvä sadonkorjuujuhlaväki !                                                                                                        

On taas kiitoksen ja juhlan aika.

Suomen suvi antoi meille tänä vuonna kauneintaan. Pulaa ei kesän aikana ollut lämmöstä, ei auringonvalosta. Saimme varastoida akkumme täyteen energiaa pimeän talven varalle.  Kaikkien aikojen lämpöennätys rikkoutui kesällä moneen kertaan, ja hellepäivien lukumäärässäkin kesä oli ennätyksellinen.  Joillakin mittareilla mitattuna lämpöä oli jopa liikaa. Helteet koettelivat monen, varsinkin ikääntyneemmän ihmisen jaksamista ja terveyttä. Myös kasvukausi oli haasteellinen, ja myöhäisestä keväästä huolimatta harvinaisen nopea. Kasvit pyrkivät varmistamaan lajinsa jatkuvuuden valmistamalla siemenensä nopeasti, määristä välittämättä. Tuloksena olikin siksi heikoin viljasato kymmeneen vuoteen. Näin on ollut myös muualla maailmassa erilaisista luonnonilmiöistä johtuen.

Maailman väestönkasvusta voidaan päätellä, että ruokaa tarvitaan vuonna 2050 lähes 80 prosenttia nykyistä enemmän. Kun edessämme lisäksi on ilmastonmuutos sekä todennäköisesti erilaisia muita kriisejä, on jokaisella maalla oikeus sekä velvollisuus tuottaa oma ruokansa. Meillä Suomessa on etuna se, että vedestä ei todennäköisesti tule pulaa, joka rajoittaisi tuotantoa, kuten monissa osissa maailmaa tulee tapahtumaan.

Huono sato näkyy luonnollisesti viljan hinnassa.

Kun viljan kotimaisessa käytössä ei odoteta suuria muutoksia aikaisempaan nähden, niin on selvää, että kulutusta pienempi tuotanto tiukentaa markkinoita, vaikka varastoissa onkin runsaasti viljaa. 

Tämän vuoden huonolla sadolla ja viljan hinnan nousulla on perusteltu ruuan hinnan korotuksia. Perustelu tuntuu näin tuottajan näkökulmasta varsin kummalliselta. Maataloustuottajan osuus elintarvikkeen kuluttajahinnasta on todella pieni viljapohjaisissa tuotteissa. Esimerkiksi, ruisreikäleivän kuluttajahinnasta maanviljelijän osuus on MTK:n arvion mukaan kolme ja puoli prosenttia, kun kaupan ja teollisuuden osuus on noin 85 prosenttia. Tämän perusteella voi päätellä, että viljan hinnan nousun ei tulisi sinällään nostaa leivän hintaa merkittävästi. Paljon suuremmat kustannuserät ovat mm. työvoima ja energia. Tuottajan osuus leivän hinnasta on todella pieni, ja se on vain kaventunut vuosien saatossa.

Kuluttajan näkökulmasta kehitys on ollut suotuisampaa. Palkansaajien ansiotaso on noussut merkittävästi enemmän kuin elintarvikkeiden hinnat. Vuonna 2009 palkansaajat käyttivät vain noin 12 prosenttia ansaitsemistaan tuloista elintarvikkeisiin, mikä on historiallisen alhainen luku.  Vertailun vuoksi voidaan todeta, että vapaa-ajan viettoon ja kulttuuriin käytettävä prosentuaalinen rahamäärä on kasvanut kolme kertaa enemmän kuin elintarvikkeisiin käytetty summa. Kun ruuan hinta suhteutetaan palkkatasoon, on ruokakorin hinta Suomessa Euroopan edullisimpia.

Meillä Suomessa pidetään tuotantoeläimistä hyvää huolta, ja olemme erittäin tarkan valvonnan alla. Yhä tiukentuvat hyvinvointisäädökset tuovat omat vaatimuksensa ja paineensa. Huonosti voiva, kärsivä eläin ei ole tuottava, eikä siksi myöskään kannattava omistajalleen. Laiminlyönnit joita silloin tällöin tulee ilmi, ovat yksittäistapauksia, ja usein tuottajan uupumuksesta johtuvia. Siksi julkisuudessa käytävä keskustelu eläinten tilasta ei aina tunnu kovin reilulta.  Hämmästyttävää oli  lukea viikolla lehdestä, että Animalia ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto kampanjoivat kouluissa suomalaista sikataloutta vastaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia ”sikojen hyvinvointiongelmista”. Järjestöjen mielestä suurin osa Suomessa elävistä 1,5 miljoonasta siasta elää olosuhteissa, jotka eivät ole hyväksyttäviä.

Keskustelu kotieläinten hoidosta, erilaisista tuotantomuodoista ja eläinten hyvinvoinnista on hyvä asia. Kouluissa pitäisi kuitenkin pyrkiä luomaan mahdollisimman objektiivinen kuva asioista ja kertoa erilaisista vaihtoehdoista, kuten esimerkiksi luomusta ja lähiruuasta.

Kysymys kuuluukin, että onko oikein, että kouluissa jaetaan yhteiskunnan tuella tuotettua materiaalia, joka on lähtökohdiltaan ideologista ja värittynyttä, ja tähtää piilovaikuttamiseen ja ostokäyttäytymisen muuttamiseen.

 

Hyvät kuulijat!                                                                                                             

Olemme kohta kaksi vuotta olleet osa Salon kaupunkia. Maatalouden merkitys Salon kaupungin alueella on huomattava. Vuonna 2009 Salo oli myyntilukujen perusteella maan suurin viljantuottaja ja toiseksi suurin muiden kasvien tuottaja. Maatalouden kokonaismyyntitulot olivat Salossa maan kolmanneksi suurimmat. Sikatalouden, munantuotannon ja metsätaloustulojen perusteella Salo sijoittui 10 suurimman kunnan joukkoon. Vuonna 2009 Salo oli maan suurin maatalouden tulotukien saaja.

Salon kaupunkiin ollaan nyt valmistelemassa maatalouden kehittämisohjelmaa, jonka eteenpäin viemiseen on juuri nimetty työryhmä. Kehittämisohjelman lähtökohtana on paitsi maa- ja elintarviketalouden muutos, myös laajemmin käynnissä oleva rakenteellinen muutos.

Vanha Salo eli ja oli pitkälti Nokian varassa. Elektroniikkateollisuuden ja itc-alan murroksen johdosta kaupungin elinkeinoelämää on nyt monipuolistettava, ja myös maatalouden painoarvo Salossa kasvaa. Nyt käynnistyvän ohjelmatyön tavoitteena on vahvistaa ja viestiä yhteistä näkemystä siitä, mihin suuntaan Salon maataloutta halutaan kehittää. Työtä tullaan tekemään yhteistyössä alueen maatalousyrittäjien, elintarviketeollisuuden, kaupungin virkamiesten sekä alan koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden kesken. Mukana yhteistyössä tulee olemaan myös maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.

Meillä on eteläisen Suomen markkinat lähellä, ja kapasiteettia tuottaa ruokaa. Lähiruoka on nyt nouseva trendi.

Olisikin hölmöä jättää kaupungin kehittämisessä ja markkinoinnissa käyttämättä tällainen vetovoimatekijä ja mahdollisuus. Nyt sopii vain toivoa, että sana muuttuu tässä työssä myös lihaksi, ja että maatalouden kehittämisohjelma otetaan valmistuessaan myös elävään käytäntöön.

Ruokaketju pellolta pöytään on Suomessa suuri työllistäjä ja tarjoaa noin 300 000 työpaikkaa. On tärkeää, että maatalouden, ja samalla koko elintarvikealan toimintaedellytykset ja kiinnostavuus elinkeinoina pidetään kunnossa myös tulevaisuudessa. Unohtaa ei tässä kohtaa sovi kehittyvän bioenergian tuotannon kasvavaa merkitystä Suomalaiselle maaseudulle.

Maatalouden yksikkökoko kasvaa jatkuvasti, ja samalla maataloustuotanto keskittyy yhä pienemmän väestönosan hoidettavaksi. Tästä syystä maatiloja on yhä harvemmassa. Jos muu väestö ohjataan asumaan pelkästään taajamien yhteyteen, ei ole mahdollista, että maaseutu pysyy elävänä tulevaisuudess

 

Hyvät ystävät

Meillä maaseudun ihmisillä on lupa katsoa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että joudumme usein todistelemaan olemassaolomme oikeutusta.

Monien mielikuva maaseudusta on nimittäin edelleen vanhakantainen ja muutoksia vastustava. Tuo mielikuva on kuitenkin pelkkä uskomus. Maaseutu on suurten muutosten jälkeen nykyään osa modernia maailmaa, sen aktiivinen, kehittyvä ja hyödyllinen osa.

Maaseutu on muuttunut, ja tulee edelleen muuttumaan. Yleinen mielikuva maaseudusta ei enää liity suoranaisesti maatalouteen. Autoistumisen myötä nykyihmisen maaseudusta on tullut pikkukaupunkien ja kirkonkylien Suomi.
Kulkuyhteydet, liikenne ja logistiikka ovat entistäkin tärkeämpiä. Suomea ei ole vielä valmiiksi rakennettu.

Maaseudulla on kuitenkin olemassa perusrakenteet sekä tekniikan että yhteiskunnan osalta.  Senpä vuoksi ei pitäisi olla esteitä sille, että ne jotka haluavat asua maalla, sen myös voivat tehdä. Meillä pitää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus viihtyisään asumiseen.

Perustuslaissa on yhdenvertaisuuden ja muiden oikeuksien lisäksi turvattu jokaiselle oikeus valita asuinpaikkansa. Rakennusjärjestyksissä taas määritellään se, miten ja minne tupansa voi rakentaa.

 

Varsinais-Suomen maakuntaohjelmassa, kuten monella muullakin taholla nykyisin, korostetaan, ja jopa vaaditaan yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä. Rakentamista pyritään ohjaamaan yhä enemmän olemassa olevien taajamien yhteyteen, ja haja-asutusalueiden rakentamista pyritään hillitsemään. Perusteluna keskittämispolitiikalle on esitetty mm sitä, että haja-asutusalueella asuminen tuottaa kaupunkeja suuremmat päästöt. Tuo tulkinta on kuitenkin ristiriitainen myös tutkimusten valossa, eikä missään tapauksessa saa merkitä maaseudulla asumisen liiallista rajoittamista. Aalto-yliopiston tekemän uuden tutkimuksen mukaan ei ilmastonmuutoksen kannalta ole oleellista eroa siinä, asuuko kaupungissa vai haja-asutusalueella.

Siksi tuollaiset puheet tulisikin siis lopettaa, ja miettiä ennemminkin sitä, miten pystymme turvaamaan maaseudun vireyden ja elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa.

Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat maaseudulla välttämättömät, ja elinvoimaisuuden on todettu lisääntyvän niiden myötä.

Toimivan laajakaistan saaminen maaseudulle on suuri harppaus tulevaisuuteen. Sen avulla on mahdollista kalastella maaseudulle uusia asukkaita tai paluumuuttajia etätyömahdollisuuksien parantumisen vuoksi. Myös maatilojen ja yrittäjien toiminnan kannalta toimivat tietoliikenneyhteydet ovat nykyään välttämättömät.

Tietokone ja netti eivät ole nykyisin pelkästään nuorten ihmisten juttu. Yhä enemmän myös vanhempi väestö käy atk:n seniorikursseja, hoitaa asioitaan ja pitää yhteyttä omaisiinsa netin välityksellä. Tästä on hyvänä esimerkkinä sukulaistäti, joka täyttää ensi viikolla 80 vuotta. Hän toivoo lahjaksi tietokonetta ja haluaa kurssille, kun pikkuvelikin siellä jo käy.

Tietotekniikkaa tullaan käyttämään tulevaisuudessa apuna myös hoivapalveluissa yhä enemmän. Vanhukset pystyvät olemaan kotoa käsin yhteydessä esimerkiksi terveyskeskukseen, mikä on erittäin tärkeää, varsinkin jos välimatkat ovat pitkät.  Toimivien tietoliikenneyhteyksien avulla voidaan siis helpottaa myös sitä, että ikäihmiset pystyvät asumaan mahdollisimman pitkään kotona niin halutessaan. Muistettava on kuitenkin, että sähköiset palvelut eivät saa korvata olemassa olevia palveluja kokonaan, myöskään maaseudulla.

 

Hyvä juhlaväki!

Nykyihminen on monella tapaa vieraantunut luonnosta. Esimerkiksi, lapset eivät aina nykyään yhdistä leipänsä päällä olevaa voileipäkinkkua satukirjan pieneen, vaaleanpunaiseen possuun. Joskus tuntuu siltä, että eläimiä puolustetaan ponnekkaammin kuin ihmislapsia. Susia suojellaan enemmän kuin lampaita. Näitä esimerkkejä riittää…

Elämme täällä maaseudulla vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Meidän ei tarvitse ajella autolla kymmeniä kilometrejä päästäksemme mökille ja metsään. Luonto on täällä meidän keskellämme. Osaamme nauttia vuodenaikojen vaihtelusta, itse asiassa osittain jopa elämme niistä. Vuodeaikojen vaihtelu tuo luonnollisen rytmin elämäämme. Luomiskertomuksessa ihminen on luotu viljelemään maata, sekä hallitsemaan luontoa ja eläimiä. Siksi oikeutemme ja velvollisuutemme on luonnon ja luonnonvarojen kestävä käyttö ja niiden säilyttäminen myös tuleville polville.

Syksy on hienoa aikaa. On aika kiitollisuudella nauttia korjatusta sadosta. On aika rauhoittua. On aika pitää huolta itsestään ja läheisistään. On aika myös levätä. Se ei ole aina helppoa meille maaseudun ihmisille, kun haluamme tehdä itse paljon ja monenlaisia asioita. Sitten, kun taas talven selkä taittuu, olemme uuden kasvukauden edessä, uusin toivein ja odotuksin.

 

Hyvää syksyä teille kaikille!

Palaa edellisille sivulle