Luottamuspulaa

Lauantai 3.5.2014 klo 19.03 - - ulla -


Vaikeina aikoina on yleisesti tapana haukkua johtajia, tekivätpä he mitä hyvänsä. Kun hankalia asioita ei muuten pystytä käsittelemään, etsitään syntipukki, jonka niskaan ongelmat ja vastuu on helppo sysätä. Samaan tapaan myös Salossa on tyytymättömyys nykyiseen tilanteeseen lastattu kaupunginjohtajan päälle.

Kummallista on se, että asioita ei edes yritetty tuoda keskusteluun missään vaiheessa esim. kehityskeskusteluissa, vaan kaikessa hiljaisuudessa alettiin kerätä nimiä listaan. Julkisuuteen tilanne tuotiin sitten lehdistön kautta, täysin yllätyksenä asianosaisille. Ei kovin fiksu toimintatapa mielestäni.

Se, että tyytymättömyyttä on eri poliittisissa ryhmissä, on enemmänkin sattumien summaa. Joku valtuutettu kuuluu henkilöstöön ja on suivaantunut henkilöstösäästöistä ja lomautuksista, toinen omaan lähipiiriin tai lähiympäristöön kohdistuneista leikkaustarpeista. Tosiasiassa kyse on kuitenkin ollut pakollisista toimista, joilla on saatu kaupungin menojen kasvu taittumaan. Todellisia syitä luottamuspulaan voi vain arvailla. Tähän asti kuullut selitykset ovat olleet mielestäni lähinnä naiiveja ja lapsellisia. Yhtään todellista asiaa, joka voisi olla perusteena irtisanomiseen, ei ole tullut ainakaan minun korviini. Niitä odotellessa...

Itse kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana koen olevani vahvasti osa tätä johtamisjärjestelmää. Jos siis meillä sanotaan olevan johtamisongelma, koen olevani asiassa osallinen. Pidän kummallisena sitä, miten kukaan johtava poliitikko voi ulkoistaa itsensä tällaisesta asiasta. Itse aloittaisin syyllisten etsimisen katsomalla peiliin.

Koen, että Salossa oleva poliittinen kulttuuri vaikeuttaa asioiden hoitoa nykyisellään. Luottamushenkilöiden ja virkamiesten keskinäiset roolit ovat sekoittuneet. Meillä on innokkaita ja melko kokemattomia luottamushenkilöitä, joilla on suuri halu käyttää valtaa. Välillä tuntuu unohtuvan se, että valmistelu kuuluu viranhaltijoille eikä kaikkiin asioihin ole syytä luottamushenkilöiden sotkeutua. Valmistelun perusteella päättäjien tehtävänä on valita vaihtoehto, joka on paras kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta. Lähtökohtaisesti luottamushenkilöiden tulisi luottaa virkamieheen, ei lähteä valmistelemaan asioita itse. Töitä pitäisi tehdä näiden roolien selkiyttämiseksi ja yhteistyön parantamiseksi. Vain yhteistyöllä voidaan mennä eteenpäin, ei repimällä.

Demokratiassa päätöksiä tehdään usein äänestysten kautta. Liian monesti tuntuu, että hävitty äänestys on liian vaikea pala nieltäväksi. Oletus tuntuu monella olevan, että itse on aina oikeassa. Olen kuullut kaipuuta edelliseen vaalikauteen, jolloin kaksi suurta poliittista ryhmää pystyi ratkaisemaan keskenään asioita. Onko kansa siis äänestänyt väärin?

Tuntuu, että ainut syy tähän toimintaan on huomion hakeminen. Tästä kertoo se, että asioita ei ole edes pyritty selvittelemään tai ratkomaan ennen julkituloa. Kaikki keinot ovat näköjään sallittuja, kun haetaan huomiota ja irtopisteitä. Tähän asti vihervasemmisto on kerännyt huomiota vastustamalla kategorisesti  lomautuksia, mitkä sinänsä ovat olleet välttämättömiä. Nyt kun kaupunginhallituksen enemmistö päätti unohtaa lomautukset tältä vuodelta, piti löytää uusi asia huomion saamiseksi.

Minusta kaupunki ei nyt tarvitsisi tällaista julkisuutta, vaan kaikki paukut pitäisi suunnata selviytymiseen ja yhteishengen sekä päätöksentekokulttuurin parantamiseen. Pisteiden keruun aika on sitten myöhemmin, kun on ensin saatu kaupunki hyvälle nousu-uralle.

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini