Puolueilla on erojaTorstai 20.2.2025 klo 15.03 - - Ulla- Edelleen näyttää käyvän keskustelu siitä, kuinka paljon yksittäiset paikalliset poliitikot tekivätkään töitä Tyks Salon sairaalan päivystyksen säilymisen eteen. Tähän ”kisaan” on helppo vastata. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen näki asian sen verran tärkeäksi, että halusi käydä paikan päällä tutustumassa sairaalan toimintaan. Järjestimme hänelle siis tilaisuuden vierailla ja keskustella sairaalan lääkärien kanssa. Lopulta ratkaisevaa asiassa kuitenkin on vain se, miten asia meni päätökseen. Me kaikki tiedämme, että lopputulos oli huono niin Salon kuin koko Varhan kannalta. Vaikka Keskustan kansanedustajat olivat yksimielisesti esitystä vastaan, eivät opposition äänet riittäneet tuota asiaa kääntämään. Huomattava on, että hallituspuolueiden varsinaissuomalaisista kansanedustajista vain salolainen Lunden (ps) äänesti esitystä vastaan. Kaikki muut hallituspuolueiden edustajat maakunnassamme olivat Salon päivystyksen lakkauttamisen puolesta, ilman todellisia taloudellisia saati toiminnallisia perusteita. Tällainen keskittämisvimma ei sovi mitenkään tähän aikaan, varsinkin kun myös huoltovarmuudesta tulisi olla enemmän kuin huolissaan. Tämä päätös on taas yksi esimerkki siitä, että puolueilla tosiaan on eroja. Sillä on merkitystä, mille listalle äänensä antaa. |
Avainsanat: Salon sairaala, päivystysasetus, |