Talkootyö kunniaan

Tiistai 4.2.2025 klo 10.23


Liike on lääke. Vanha, kulunut fraasi joka pitää edelleen paikkansa.

Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ovat tehtäviä, joista vastaa sekä kaupunki, että hyvinvointialue. Kulttuuri ja liikunta ovat palveluita, jotka osaltaan vastaavat tähän tarpeeseen. Salon urheilupuistoa sanotaan Euroopan parhaaksi. Sinne on panostettu, ja panostetaan edelleen, ja hyvä niin. Lasten ja nuorten liikkumista ja urheilua tuleekin ehdottomasti tukea.

On kuitenkin huomattava, että vain pieni osa kaupunkilaisista on urheilupuiston käyttäjiä. Suuri osa asukkaiden terveysliikunnasta tapahtuu aivan muualla. Meillä on ympäri laajaa kaupunkia ikääntyvää väestöä, mutta myös lapsia ja nuoria. Kaikille lapsille ei ole mahdollisuuksia päästä harrastamaan kaupungin keskustaan. Ikääntyvät ovat yhä toimintakykyisempiä ja aktiivisempia. He haluavat pitää itsestään huolta, kunhan sille on puitteet. Kaupungin tehtäväksi jää silloin luoda mahdollisuudet ja edesauttaa tuota omaehtoista toimintaa. Eri puolilla kaupunkia on onneksi lähiliikuntapaikkoja, jotka luovat nuo puitteet asukkaiden omalle liikkumiselle.  

Monilla alueilla on tullut tavaksi, että noita paikkoja pidetään kunnossa talkoovoimin, yhdistysten ja seurojen taholta. Paikoin tämä paikallinen aktiivisuus on jopa elinehto näiden palveluiden olemassaololle. Joskus kuitenkin kaivataan kädenojennusta myös kaupungin suunnalta tähänkin tekemiseen. Saatetaan tarvita esim. materiaalia tai muuta yhteistyötä asioiden eteenpäin viemiseksi. Esimerkkeinä näistä mainittakoon jääkentät ja kaukalot, ladut ja tenniskentät kaupungin eri osissa. Valitettavan monelta taholta olen saanut palautetta, että suhtautuminen näihin pyyntöihin on ollut hyvin negatiivista. Aina ei ole vastausta tullut ollenkaan.  Kyse ei usein ole edes rahasta, vaan tahdosta, asenteesta ja palvelualttiudesta.

Kaupungin strategiassa on yhtenä kärkihankkeena ”Elävät ja yhteisölliset kylät”. Toivoisi että tuo ei jää pelkäksi kirjaukseksi strategiapaperiin, vaan näyttäytyisi kaupunkilaisille myös arjen tekoina. Jokainen liikkuva kuntalainen tuo kaupungille säästöjen lisäksi hyvää mainetta.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini