Ihmettelenpähän vaan taas...Perjantai 12.3.2010 klo 13.58 - - ulla - Taas joutuu pieni ihminen ihmettelemään ministeriemme aikaansaannoksia. Alkuviikosta ihmettelin Anne Holmlundin hätäkeskusratkaisua, tänään on hämmästystä herättänyt ministeri Lindénin ratkaisu siirtää pitkään julkisessakin keskustelussa ja valmistelussa ollut Ylen rahoitusmallin uudistaminen hamaan tulevaisuuteen. Syitä voi vain spekuloida. Onko kyseessä yksittäisen ministerin yksittäinen päähänpisto, vai onko pelissä muitakin panoksia? Ministeri Lindén kertoi syyksi, että uudistuksella ei ollut riittävän yksimielistä parlamentaarista kannatusta. Käsittääkseni eduskunta on kuitenkin ollut yhtä mieltä uudistuksen tarpeellisuudesta. Toinen peruste oli se, että mediamaksun vaikutuksia vähävaraisille sekä erityisryhmille ei voitaisi kompensoida. Eilisellä vierailullamme Helsingin Säätytalolla emäntämme Liisa Hyssälä kuitenkin kertoi, että sosiaali- ja terveysministeriön asettamalla työryhmällä on ollut selkeä käsitys siitä, että kompensaatioon löytyy toimiva ratkaisu toimeentulotuen tai verojärjestelmien kautta. Eilisellä päätöksellä tuolta työryhmältä nykäistiin matto jalkojen alta. Nykyinen tv-lupakäytäntö istuu huonosti nykypäivään. Nykyisellä systeemillä maksuja kerätään sen mukaan, kenellä sattuu olemaaan huoneensa nurkassa tv-vastaanotin. Nykyinen median kuluttaminen on kuitenkin paljon muuta kuin televisioruudun tuijottamista. Yhä useampi seuraa tv-ohjelmia netistä. Radion kuuntelu, uutisten seuranta, lastenohjelmat, urheiluohjelmat, kaikki tuo...Harva meistä voi oikeasti sanoa, että ei käytä lainkaan Ylen palveluja. Oma lukunsa on ammattiryhmä nimeltään televisiolupatarkastajat...tuntuu istuvan huonosti nykypäivään. Voi vain kuvitella, millainen vaikutus Ylen rahoituksen rapauttamisella saattaa olla esimerkiksi maakuntien tasapuoliselle uutistarjonnalle ja tiedonvälitykselle. Tällä hetkellä tuo alueellinen tiedonvälitys toimii koko maassa Utsjoelta Hankoon. Ei-kaupallisen, puolueettoman median olemassaolon tarpeellisuus uutisten, sivistyksen ja kulttuurin jakajana on nyky-yhteiskunnassa itseisarvo. Miettiä sopii, olisiko Ylen asioiden hoito ja valvonta parempi siirtääkin eduskunnan päätösvaltaan pois liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudesta. Tällaista on ehdottanut mm. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Sasi. On myös keskusteltu siitä, kumpi on parempi, mediamaksu vai budjettiorahoitus. Mediamaksu on saaanut paljon kritiikkiä osakseen. Asiat eivät lykkäämällä hoidu, vaan päätöksiä tarvitaan. Oli valittava käytäntö sitten kumpi tahansa, niin selvää on että nykyinen tv-lupakäytäntö on tullut tiensä päähän... |
|

Valtion pitää muutenkin karsia budjettiaan. Voiko vastuullinen ehdokas edes puoliksi olla sitä mieltä, että ylen kulujen aiheuttama yhden prosentin kasvu valtion budjettiin on mahdollinen.