Tuulta purjeisiin ja nokka kohti uusia haasteita...

Sunnuntai 21.3.2010 klo 19.06


Päätös on nyt sitten tehty. Olen päättänyt olla käytettävissä valittaessa ehdokkaita vuoden kuluttua käytäviin eduskuntavaaleihin. Olen harkinnut ehdokkuuttani pitkään, sillä kyselyjä asian tiimoilta on tullut pitkin vuotta. Lähipiiriltäni ja yhteistyökumppaneilta saamani kannustus ja tuki on ollut suurta.  En lähde mukaan itseni vuoksi.  Lähden kisaan mukaan siksi, että niin monet ihmiset ovat osoittaneet luottamustaan ja perustelleet, miksi haluavat minut mukaan. Viime perjantaina Salon seudun aluekokous valitsi minut ehdokasehdokkaakseen. Lopullisen päätöksen asiassa tekee piirikokous.

Olen ollut mukana päättämässä yhteisistä asioistamme jo hyvinkin pitkään. Lähes parikymmentä vuotta Kiskon kunnanvaltuustossa, useissa eri lautakunnissa sekä lopuksi myös kunnanhallituksessa ovat antaneet arvokasta kokemusta. Työ järjestelytoimikunnassa sekä Suomen suurimman kuntaliitoksen rakennustöihin osallistuminen oli  harvinainen haaste. Nykyisin istun Salon kaupunginvaltuustossa sekä sosiaali-ja terveyslautakunnassa kehittämässä uuden kaupungin palveluja ja toimintatapoja. Työ on haasteellista, sillä sosiaali- ja terveystoimi kattaa lähes puolet kaupungin budjetista.  Kuntaliiton valtuustossa aloitin viime vuonna. Se on arvokas näköalapaikka, jossa on tarjolla uusinta tietoa tämän yhteiskunnan asioista. Siellä on mahdollisuus luoda verkostoja ja yhteistyökuvioita myös valtakunnallisesti. Poliittista kokemusta siis on, mutta sen lisäksi myös tahtoa hoitaa asioita parhaiblogin päin.

Olen nyt aika hyvässä iässä, voisi melkein sanoa että nainen parhaassa iässä. En enää nuori, mutta ei vielä vanhakaan. Kolmen lapsen, sittemmin nuoren, äitinä oleminen on antanut arvokasta elämänkokemusta. Pitkäaikainen työskentely ensin mielenterveystyössä,  nykyisin yrittäjänä, on antanut monipuolista ja laajaa perspektiiviä tavallisen ihmisen elämään. Elämäni ei siten ole ollut pelkkää politikointia, vaan kosketuspintaa on vahvasti tavalliseen, arkiseen elämään. Katson sen suureksi vahvuudeksi kansanedustajan työssä. Eduksi luen lisäksi yhteistyökyvyn ja kyvyn tulla hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Politiikkahan nimittäin on hyvin pitkälle joukkuelaji. Puhumisen lisäksi on osattava kuunnella, ja vieläpä ymmärtää. Tästä mennään nöyrin mielin eteenpäin.


Kommentit

21.3.2010 23.49  Eero Vainio

Rohkea ja hieno päätös - rohkealta ja hienolta ihmiseltä - parhainta onnea kampanjaasi!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini