Viikon varrelta

Perjantai 14.9.2012 - - ulla -


Loppuviikon puhutuimmat ovat olleet ehdottomasti teknisen lautakunnan sekä liikunta-ja nuorisolautakunnan investointisuunnitelmat.  Kritiikkiä on tullut rajusti sekä kiertoliittymästä että urheilukentästä. Se on aika ymmärrettävää,  kun ottaa huomioon minkälaisia aikoja parhaillaan elämme.

Salon seudun sanomien otsikointi, ”kaupunki rakentaa kiertoliittymän”, on sikäli harhaanjohtava, että mitään rahoja ei ole vielä päätetty jakaa. Budjetin valmistelu on vasta käynnissä.  Lehden jutusta saa kuitenkin sen käsityksen, että päätökset on jo lyöty lukkoon. Tekninen lautakunta on varmaankin imenyt vaikutteita Uudenkaupungin kaupunginjohtajalta, joka kertoi Uudenkaupungin laatoittaneen lähes koko kaupungin elvyttävänä toimenpiteenä silloin, kun kaupungin tilanne oli huonoimmillaan.

Myös sosiaali- ja terveyslautakunnassa käsittelimme budjettia viime keskiviikkona. Me olimme toivomuksissamme niin maltillisia, että emme tainneet juuri uutiskynnystä ylittää. Suurin summa varattiin Moision vanhustentalon peruskorjaukseen, joka on jo aiemmin aloitettu ja edelleen kesken.  Vanhusten ympärivuorokautisten hoitopaikkojen turvallisuustason nostoon varattiin myös rahaa, useammalle vuodelle. Se tarkoittaa siis sammutusjärjestelmiä, jotka tällä hetkellä puuttuvat. Otimme investoinneissa tietoisesti maltillisen linjan. Silti saimme aikaan erittäin alijäämäisen budjetin. Tiedän, että käyttötaloutta ja investointeja ei voi suoraan verrata keskenään. Silti herää mielessäni ajatus ja epäilys, että onko kaupungin toimialojen kesken resurssit jaettu oikein!

Kokouksessa käsiteltiin myös aloitteeni, jonka tein kesäkuussa. Ilokseni se sai myönteisen vastaanoton. Vanhusten päivätoiminta päätettiin kesällä lakkauttaa, ja eniten siitä tuntui harmia olevan omaishoitajille, joille tuo päivätoiminta soi hengähdystauon.  Nyt pitäisi tähän asiaan tulla parannusta vapaapäivien paremman organisoinnin muodossa.  Tämä saatta myös tuoda loppupeleissä säästöä, koska se auttaa omaishoitajia jaksamaan paremmin. Tämä on pieni askel yhteiskunnalle, mutta saattaa olla iso askel yksittäiselle omaishoitajalle. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini