Konttorihotellissa on edelleen ideaa!Torstai 4.10.2012 klo 21.16 - - ulla - Viime viikolla Turussa pidetty aluevaalikokous pohti Salon vahvuuksia, mihin Salo voisi profiloitua ja millä nousta tästä kurjuudesta. Yhtenä ehdotuksena esille nousi etätyön tekeminen ja tukeminen, ns. toimistohotelli. Myös Jukka Hulkkonen nosti asiaa esille maanantaina pidetyssä viestintä- ja markkinointiseminaarissa, jossa muuten oli hävettävän vähän yleisöä paikalla. Asia kuulosti heti hyvinkin tutulta. Muistin kirjoittaneeni siitä Salon Seudun Sanomissa joskus aiemmin. Löysin kirjoitukseni kotisivuiltani, 16.1.2010 otsikolla ”Konttorihotellissa on ideaa!” Silloin avaukseni leimattiin laitakaupunginvaltuutetun surkeaksi yritykseksi pelastaa vanha kunnantalo päätymästä myyntilistalle. Olen silti edelleen sitä mieltä, että ajatus on mitä mainioin. Meillä on loistavat asuinolosuhteet ihmisille jotka haluavat rauhallisempaa asumista pois suurista kaupungeista. Ja heitähän nykyisin riittää. On paljon työtä joka ei ole paikkaan sidottu. Riittää pieni toimisto ja kunnon tietoliikenneyhteydet. Meillä on vanhoja kunnantaloja, joita on nyt yritetty myydä muutama vuosi huonoin tuloksin. Eikö olisi kaupungin kannalta parempi ottaa niitä käyttöön kuin antaa rapistua paikoilleen. Ja samalla kattaa ylläpitokustannuksia vuokrilla. Ottaisiko tämä asia nyt paremmin tuulta purjeisiin kun sen esittää minua viisaampi taho? Sitä sopii ainakin toivoa! |
