Vaalipäivän aaton ajatuksiaLauantai 27.10.2012 klo 15.46 - - ulla - Kotiuduin hetki sitten torilta vaaliteltalta. Laskeskelin, että nämä ovat nyt omalla kohdallani seitsemännet kunnallisvaalit. Ensimmäisen kerran olin ehdokkaana muistaakseni vuonna 1988. Pienessä kunnassa Kiskossa ei juuri vaalikampanjointia ollut, riitti kun kävi ottamassa virallisen valokuvan naamagalleriaa varten. Lehdessä ei tarvinnut mainostaa. Kahvit sentään kaupan edessä tarjottiin. Nämä toiset suuren Salon vaalit ovat olleetkin jo melkoista karnevaalia tolppamainoksineen ja toritilaisuuksineen. Panostus on joillakin ehdokkailla ollut aikamoinen ja tunnelma kuin eduskuntavaalien alla. Itse istuvana valtuutettuna ajattelin ehdokkaaksi lähtiessäni, että tähän asti tekemäni työ valtuustossa, lautakunnassa ja muissa luottamuselimissä on se mainos, jonka perusteella äänestäjä voi tehdä valintansa. Ajattelin, että tietoisuus ehdolla olostani riittää äänestyspäätöksen tekemiseen. Siksi oma panostukseni mainontaan on ollut melkoisen vaatimatonta verrattuna moneen muuhun. Toinen syy on se, että haluan käydä kampanjaa omilla varoilla, välttääkseni kiusallisia sidonnaisuuksia. Kun maksan kaikki mainokseni omasta pussistani, voin jatkossakin tehdä päätökset riippumattomasti ja puolueettomasti, äänestäjän ja kuntalaisen etu mielessä. Uskon ja toivon, että rahan voimalla ei pelkästään näitä vaaleja ratkaista, vaan äänestäjät ovat kyllin valistuneita näkemään myös mainosten taakse. Monet ovatkin tulleet juttelemaan sillä perusteella että ovat vaalikoneesta lukeneet perustelujani, ja kokeneet ne itselleen sopiviksi. Tuntuu, että monet kuntalaiset ovat nyt olleet oikeasti hakemassa itselleen sopivaa ehdokasta. Meillä Keskustan ehdokkailla on ollut loistava yhteishenki ja tekemisen meininki tässä työsssä. Vaalityö on nyt osaltani ohi, ja valta on äänestäjillä. Niin käy kuin on hyvä, ja siihen tyydytään. Äänestäjien valitsema joukkue lähtee viemään Saloa eteenpäin ja ylös. Huomenna nähdään, ketkä siihen joukkueeseen kuuluvat neljän seuraavan vuoden ajan.
" Jos mä oisin sä, mä luottaisin muhun." Luota sinäkin!
|
