Mukana ollaan!Sunnuntai 14.11.2021 klo 19.27 Varsinais-Suomen Keskusta syyskokous nimesi minut eilen ehdokkaaksi ensi tammikuun 23. päivänä käytäviin aluevaaleihin. Omasta taustastani sote-ammattilaisena sekä päättäjänä sotelautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja sairaanhoitopiirin hallituksessa ja kiinteistöjaostossa olen saanut eväät ja verkostot, joita päätöksentekijänä aluevaltuustossa tarvitaan. Omaa ajankäyttöäni tietysti myös pohdin. Koska sairaanhoitopiiri tulee jatkossa sulautumaan uuteen hyvinvointialueeseen, ei oma kuormani tule kasvamaan, vain organisaatio vaihtuu toiseksi. Varsinais-Suomessa on paljon tehtävää. Vaikka valmistelua on jo tehty, olemme edelleen takamatkalla. Perusterveydenhuollon palveluita on vahvistettava ja ongelmiin puututtava mahdollisimman varhain. Tällä hetkellä se ei kaikissa kunnissamme toimi kuten pitäisi, joka taas aiheuttaa turhaa kalliin erikoissairaanhoidon tarvetta. Psykiatrian tilanne meillä Varsinais-Suomessa on tällä hetkellä erityisen huolestuttava, ja siihen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Valmistelua tulee tehdä asiakaslähtöisesti siten, että palvelut saa jatkossa samalta luukulta ilman pompottelua. Tulossa olevat vaalit ovat historialliset, sillä tätä uudistusta on valmisteltu vuosikausia. Tulevien päättäjien on kyettävä hahmottamaan koko maakunnan kokonaisuus, ja kannettava vastuu koko alueesta. |
Avainsanat: Aluevaalit |