Riittävät resurssit uudistuksen toimeenpanoon

Torstai 30.1.2025 klo 15.37


Talouspolitiikan arviointineuvoston tämän viikkoisen raportin mukaan hyvinvointialueille tulee antaa lisää aikaa alijäämiensä kattamiseen. Tästä on helppo olla samaa mieltä, ja samaa asiaa Keskusta on esittänyt jo aiemmin välikysymyksessään.

Alueet tarvitsevat lisää aikaa taloutensa tasapainottamiseen. Nykyisten vaatimusten mukaan joudutaan tilanteeseen, jossa ei ole mahdollista turvata tasavertaisia ja saavutettavia sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita kaikille. Nopeat paniikkisäästöt eivät voi tuoda parasta lopputulosta.

Tuottavuutta parantavien toimintojan kehittäminen vaatii oman aikansa. Uudistus on nyt hyvässä vauhdissa, ja paljon hyvää uudistustyötä on jo tehty. Tällaiset isot muutokset tarvitsevat kuitenkin aikaa. On oltava mahdollista kehittää uusia toimintoja ennen kuin olemassa olevia palveluita ajetaan alas. Tämä edellyttää riittäviä resursseja erityisesti tässä alkuvaiheessa.

Kun ilmoitus oman terveysaseman sulkemisesta tulee, on oltava aivan selvää, mistä osoitteesta nuo palvelut jatkossa voi saada. Ihmisiä ei voi jättää tyhjän päälle. 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini