Jätemaksut jäytävät jälleen...Tiistai 7.8.2012 klo 21.46 - - ulla - Jätemaksut puhuttavat jälleen, mm. eilinen Salon Seudun Sanomat käsitteli aihetta. Syynä on elokuun jätehuoltolautakuntaan tuleva esitys perusmaksun käyttöönotosta. Itse asiassa tuo asia oli meillä käsittelyssä jo kesäkuun jätehuoltolautakunnassa. Kesäkuussa lautakunnalle tuotiin esitys, että lautakunta hyväksyisi perusmaksun käyttönoton 1.1.2013 alkaen. Ehdotin silloin, että asia lähetettäisiin uudelleen valmisteluun. Ehdotukseeni oli kaksi syytä. Ensinnäkin, tuo esitys oli täysin puutteellisesti valmisteltu. Mitään lukuja ei lautakunnalle esitelty, eikä muutakaan konkreettista. Katsoin silloin, että asian valmistelu puuttui kokonaan, ja saamamme tiedot olivat liian puutteellisia päätöksenteon pohjaksi. Toiseksi, koska Salon kaupunginvaltuusto on aikanaan äänestänyt asiasta ja tehnyt silloin kielteisen päätöksen, katsoin että asialle on nyt saattava lisäaikaa jotta ryhmillä on tilaisuus käydä siitä keskustelua ennen kuin päätös asiasta tehdään. Lautakunta hyväksyi ehdotukseni uudelleen valmistelusta yksimielisesti. Uuden jätelain mukaan se jätemaksun osuus, jolla katetaan jäteneuvonnasta, rekisterin ylläpidosta ja muista vastaavista jätehuollon järjestämiseen liittyvistä tehtävistä aiheutuvat kustannukset, voidaan periä erillisenä perusmaksuna. Perusmaksulla voidaan kattaa myös vaarallisen jätteen ja muun jätteen alueellisten vastaanottopaikkojen perustamisesta ja ylläpidosta kunnalle aiheutuvat kustannukset. Uusi jätelaki tuo mukanaan monia uudistuksia, jotka ovat omiaan lisäämään kustannuksia. Jätehuoltoyhtiö on velvollinen järjestämään palveluita, jotka ovat asiointihetkellä asiakkaalle maksuttomia. Verovaroista näitä palveluja ei voida kattaa, vaan ne on katettava jätemaksuilla. Täytyy muistaa, ettei ilmaisia palveluita ole olemassa. Salossa on kautta aikain ollut tapana verrata keskenään yksityisiä jäteyhtiöitä ja kuntien omistamaa Rouskista. Asia ei kumminkaan ole niin yksiviivainen, sillä Rouskiksella on hoidettavanaan velvollisuudet ja viranomaistehtävät, joita yksityisillä yhtiöillä ei ole. Minusta on erikoista, että jotkut tahot vastustavat kategorisesti tuota perusmaksua ennen kuin asiaa on kunnolla selvitetty. Ajattelen niin, että jos maksu otetaan käyttöön, sen ei välttämättä tarvitse merkitä lisääntyvää postiliikennettä laskutukseen, vaan se voitaisiin varmasti hoitaa yhdellä laskulla eritellen. Eri vaihtoehtoja on pystyttävä punnitsemaan ennen päätöksentekoa. En ole vielä nähnyt uutta esitystä siitä miten maksu järjestettäisiin ja miten se vaikuttaisi, enkä siksi ole tässä vaiheessa vielä lyönyt kantaani lukkoon. Toivoisin, että tästä asiasta nyt pyrittäisiin pitämään erossa eri järjestäjätahojen intressiristiriidat ja erimielisyydet. Meidän luottamushenkilöiden tulee tarkastella asiaa puhtaasti kuntalaisen ja jätehuoltoasiakkaan näkövinkkelistä siten, että laskutusjärjestelmä on mahdollisimman oikeudenmukainen ja maksut kohdentuvat oikein.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jäte, perusmaksu, jätehuoltolautakunta |
