Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus...

Sunnuntai 6.6.2010 klo 18.20 - - ulla -

Tovi onkin taas vierähtänyt siitä kun viimeksi istahdin tähän kirjoittamaan. Viikko on ollut melkoisen kiireinen, menemistä on ollut riittämiin. Eilinen päivä meni minulla niin kuin monella muullakin koulun päätösjuhlien sekä uusien ylioppilaiden onnittelukäyntien merkeissä. Ihmettelin taas kerran sitä, miten kauniita nuo nuoret tavoitteensa saavuttaneet ihmiset ovatkaan.  Tänä vuonna peruskoulunsa päätti 66 000 nuorta, ja noin 29 000 painoi päähänsä uuden valkolakin. Sitten seuraavaan tavoitteeseen: valmistautuminen pääsykokeisiin sekä mieleisen jatko-opintopaikan varmistaminen. Näinhän se menee…

Viime viikolla vietin pari päivää myös Helsingissä Kuntatalolla, Kuntaliiton valtuuston merkeissä. Keskiviikkona pidetyssä seminaarissa oli aiheena koulutuspolitiikan ajankohtaiset asiat, alustajana oli opetusministeri Henna Virkkunen.

Jokin aika sitten meillä oltiin huolissaan akateemisesta liikakoulutuksesta sekä siitä, että ammatilliseen koulutukseen hakeutuu liian vähän opiskelijoita. Pelättiin käytännön osaajien loppumista työmarkkinoilta. Huoli voi ollakin aiheellinen ikäluokkien pienenemisen vuoksi. Kuitenkin koulutuspuolella painopiste on siirtynyt niin, että ammatillisen koulutuksen vetovoima on kasvanut edelleen, ja 9.lk:n päättäneistä hieman yli puolet hakeutuu jo ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärien lisäyksellä pyritään ensisijaisesti edistämään nuorten koulutukseen pääsyä, alentamaan nuorisotyöttömyyttä sekä ehkäisemään syrjäytymistä. Tärkeintä mielestäni on, että nuori löytää omia kiinnostuksiaan, edellytyksiään ja osaamistaan vastaavan koulutuspaikan toisella asteella, Oli se sitten ammatillinen koulu tai lukio. Siten minimoidaan myös turhat koulun kesken jättämiset.

Meille valtuutetuille esiteltiin myös opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankisen johtaman tuntijakotyöryhmän ehdotuksia. Keskustelua herätti mm. uskonnon opetuksen asema tulevaisuudessa. Mielestäni kuitenkin uskonto tulisi nähdä osana suomalaista kulttuuria. Sen ymmärtäminen auttaa siten ymmärtämään paremmin suomalaista yhteiskuntaa sekä ajatus- ja arvomaailmaa. Mielenkiintoinen ehdotus on myös esitys, jonka mukaan A1- ja B1-kielen opiskelua varhennettaisiin vuodella. Viime aikoina ollaan oltu huolissaan ylioppilaaksi kirjoittavien vähäisestä kiinnostuksesta kieliä kohtaan. Kielitaidon merkitys kasvaa jatkuvasti yhteiskunnassamme globalisaation myötä. Tuota taustaa vasten ehdotus saattaisi olla kannatettava. Haasteeksi saattaa nousta resurssien riittävyys sekä mahdollisuus tarjota opetusta tasa-arvoisesti myös pienemmissä kouluissa. Etiikan ja draaman opetuksen järjestäminen tulevaisuudessa oli myös esillä.

Yhtenä huolenaiheena on taloudelliste edellytysten riittävyys perusopetuksen ja muun koulutuksen tasavertaiseen järjestämiseen. Opetusministeri liputti hyvin voimakkaasti suurempien opetusyksiköiden sekä myös kuntaliitosten puolesta. On kuitenkin muistettava, että perusopetuksen tulee säilyä myös tulevaisuudessa lähipalveluna. Myös toisen asteen koulutus sekä ammattikorkeakouluopetus on turvattava laajasti eri alueilla, jotta saadaan turvattua työvoiman saatavuus sekä elinvoimaisuus kaikilla alueilla maassamme. Suuruus ei aina välttämättä ole laadun tae.

Tällä viikolla keskeisessä roolissa olivat siis kouluasiat eri muodoissaan. Myös ensi viikosta on tulossa mielenkiintoinen. Rouskis Oy:n toiminta-alueen kuntien jätepoliittinen työryhmä kokoontuu  pohtimaan tunteita kuohuttaneita jäteasioita. Loppuviikosta sitten matkustan kolmeksi päiväksi Lahteen. Odotettavissa Keskustan puoluekokous, josta tuskin tulee kiinnostavuutta puuttumaan…

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koulutuspolitiikka, kuntaliitto