Asetus ja synnytys - Miten tähän tultiinkaan

Sunnuntai 22.2.2015 klo 12.25 - - ulla -

Ensi maanantaina Salon valtuusto päättää, sitoutuuko se jatkamaan synnytystoimintaa Salon sairaalassa ja myöntämään toimintaan tarvittavat lisäresurssit erikoissairaanhoitoon. Lopputulos lienee selvä, mutta miten tähän tilanteeseen on ylipäätään tultu?

Viime vuoden syyskuussa maan hallitus peruspalveluministeri Susanna Huovisen johdolla allekirjoitti päivystysasetuksen. Asetus tuli muilta osin voimaan 1.1.2015, synnytystoiminnan osalta 1.6.2015. Hallitus sopi asetuksen tiukentamisesta ja esim. synnytysosastojen pudotuspelin vauhdittamisesta tuhannen synnytyksen vaatimuksella. Tämän oli tarkoitus olla yksi keino säästää kuntien rahoja. Perimmäinen tavoite näyttää kuitenkin olleen toimintojen voimakas keskittäminen yliopistollisiin keskussairaaloihin. Silmiinpistävää on ollut se, että samaan aikaan kun hallitus on tuota keskittämisasetusta valmistellut, ovat samojen puolueiden vaikuttajat näyttävästi vastustaneet noita muutoksia paikallisella tasolla.

Ministeriöllä ei lopulta riittänyt rohkeutta viedä uudistustaan loppuun asti, vaan se myönsi poikkeuslupia sekä synnytyksiin että perusterveydenhuoltoon sitä hakeneille yksiköille. Näin saatiin vastuu tästä ”likaisesta työstä”, eli toimintojen keskittämisestä, vieritettyä kuntien harteille. Ahtaasti tulkittuna asetus ei uhkaa vain synnytystoimintaa, vaan koko aluesairaaloiden kehittämistä. Loppujen lopuksi tuosta operaatiosta jäi kunnille erittäin suuri lisälasku.

Tällainen voimakas ja nopeasti toteutettava keskittäminen tuo väistämättä ongelmia. Päivystysasetuksen toteuttamisessa ja tulkinnoissa olisi paremmin otettava huomioon kunkin sairaanhoitopiirin ominaispiirteet. Asetuksen myötä potilaitten lisääntyvistä kuljetuksista tulee suuria kustannuksia, jos kaikki päivystys keskitetään keskussairaaloihin. Matkakulut, aikataulut ja saattajien ajankäyttö olisi myös otettava tuossa kokonaisuudessa huomioon. Tästä lisääntyneestä ambulanssirumbasta sekä potilaiden turhasta siirtelystä on jo nähty esimerkkejä meillä Salossakin.

Paikalliset valmiudet on syytä ottaa täyteen käyttöön. On tarkkaan kartoitettava aluesairaaloiden ja terveyskeskusten resurssit sekä kokemus, ja käytettävä ne järkevästi. Päiväaikainen akuuttilääketiede on syytä säilyttää aluesairaaloissa, jotta palveluketjut saadaan joustaviksi, ja asiakkaiden turhasta pompottelusta päästään. Erikoisalojen sisällä vastuulääkäreiden ja –hoitajien on valvottava tiedonkulkua ylhäältä alas ja päinvastoin niin, että kaikki tietävät miten potilaita hoidetaan ja päällekkäisyyksiltä vältytään.

Tuvallisuusnäkökulma sekä kriisivalmius ovat tässä ajassa vakavasti otettavia näkökulmia, eikä liiallinen keskittäminen ole siksikään järkevää.  Kriisitilanteisiin on varauduttava, eikä ”kaikkia munia ole syytä laittaa samaan koriin”. Aluesairaalat voivat hankalissa tilanteissa toimia hyvinä varajärjestelminä.

Tähän asti hyvin toiminutta järjestelmää ei kannata täysin romuttaa. Herää kysymys, olisiko koko asetusta tarkasteltava vielä uudelleen?

(Kirjoitus on julkaistu SSS 21.2.2015)