Onko maaseudulla elämää tulevaisuudessa

Maanantai 11.10.2010 klo 18.34 - - ulla -


 

Meillä maaseudun ihmisillä on lupa katsoa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että joudumme usein todistelemaan olemassaolomme oikeutusta. Maaseutu on muuttunut, ja tulee edelleen muuttumaan. Yleinen mielikuva maaseudusta ei enää liity suoranaisesti maatalouteen. Autoistumisen myötä nykyihmisen maaseudusta on tullut kirkonkylien ja pikkukaupunkien Suomi. Kulkuyhteydet, liikenne ja logistiikka ovat entistäkin tärkeämpiä.

Maaseudulla on jo olemassa perusrakenteet sekä tekniikan että yhteiskunnan osalta.  Senpä vuoksi ei pitäisi olla esteitä sille, että ne jotka haluavat asua maalla, voivat myös tehdä niin. Meillä pitää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus valinnanvapauteen ja viihtyisään asumiseen.

Perustuslaissa on yhdenvertaisuuden ja muiden oikeuksien lisäksi turvattu jokaiselle oikeus valita asuinpaikkansa. Maankäyttö- ja rakennuslaissa taas määritellään se, miten ja minne tupansa voi rakentaa. Tuo laki toteutuu kunnassa hyväksytyn rakennusjärjestyksen kautta.

Varsinais-Suomen maakuntaohjelmassa, kuten monella muullakin taholla nykyisin, korostetaan, ja jopa vaaditaan yhdyskuntarakenteen rajua tiivistämistä. Rakentamista pyritään ohjaamaan yhä enemmän olemassa olevien taajamien yhteyteen, ja haja-asutusalueiden rakentamista pyritään hillitsemään. Perusteluna keskittämispolitiikalle on esitetty mm sitä, että haja-asutusalueella asuminen tuottaa kaupunkeja suuremmat päästöt. Tuo tulkinta on kuitenkin ristiriitainen myös tutkimusten valossa, eikä missään tapauksessa saa merkitä maaseudulla asumisen liiallista rajoittamista. Aalto-yliopiston tekemän uuden tutkimuksen mukaan ei ilmastonmuutoksen kannalta ole oleellista eroa siinä, asuuko kaupungissa vai haja-asutusalueella.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että esimerkiksi Tampereen kaupungissa asuvat käyttävät 80 prosenttiin matkoistaan omaa autoa. Käsitys siitä, että kaupungissa asuvat liikkuvat enimmäkseen julkisilla kulkuneuvoilla, osoittautui pitkälti myytiksi. Maaseudulla asuvat eivät autoile kymmeniä kilometrejä päästäkseen viikonlopuksi mökille ja luontoon, heillä on luonto keskellään. Ostokset ja asiointi hoidetaan  useimmiten työmatkan varrella.

Maatalouden yksikkökoko kasvaa jatkuvasti, ja samalla maataloustuotanto keskittyy yhä pienemmän väestönosan hoidettavaksi. Tästä syystä maatiloja on yhä harvemmassa. Jos muu väestö ohjataan asumaan pelkästään taajamien yhteyteen, ei ole mahdollista, että maaseutu pysyy elävänä tulevaisuudessa

Siksi tuollaiset puheet tulisikin siis lopettaa, ja miettiä ennemminkin sitä, miten pystymme turvaamaan maaseudun vireyden ja elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa.

Avainsanat: haja-asutus, maaseutu


Kommentit

12.10.2010 16.33  Marita Tuominen

Sulla on hyvä kynä!
Positiivinen puhe maaseudun puolesta
sunnuntain juhlassa.
-pirteät uudet sivut
- menestystä vaan
terveisin Marita

13.10.2010 13.56  Kirsti Leikkonen

Oikeassa olet. Minua kauhistutti SSS:n kaavoitusinsinöörin mielipiden tiiviistä taajamakaavoituksesta. Miten se ekologisuudessa korreloi sen kanssa, että ihmisillä on kesämökkejä, he haluavat sienestää ja marjastaa tai muuten vain kulkea metsissä ja vainioilla. Siihen ei tiiviissä taajamassa ilman autoa ole mahdollisuutta. Haja-asutusalueiden hiilijälki vailla katuvaloja, palloiluhalleja ym. itsestäänselvyyksiä pienenee ratkaisevasti. Muistetaan tämäkin kun paiskataan klapeja pesään. Syysterveisin Kirsti Leikkonen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini