Arvostus ei elätä

Sunnuntai 27.3.2011 klo 20.30 - - ulla -

Vaalit on tulossa, ja suomalaisella maaseudulla ja ruuantuottajalla on taas paljon puolustajia. Lehdissä on ollut runsaasti maaseudun puolesta puhuvia kirjoituksia. Ilahduttavaa oli lukea Sitran tekemää  Maamerkit -barometria, jonka mukaan maaseudun arvostus sekä usko maaseudun tulevaisuuteen ovat kasvaneet voimakkaasti. Maaseudun arvostus perustuu pitkälti romanttisiin mielikuviin.

 Totuus on kuitenkin toisenlainen, eikä suomalainen talonpoika elä pelkästä arvostuksesta. Tuotantopanosten, kuten lannoitteiden ja energian hinta on noussut useilla prosenteilla. Yhä suuremmat eläinten hyvinvointivaatimukset aiheuttavat kalliita investointitarpeita.

Kuitenkaan lopputuotteen hintaan tuottajalle näillä seikoilla ei ole ollut vaikutusta, vaan tuottajan osuus elintarvikeketjussa syntyvistä euroista on aivan liian pieni. Ruuan hinta kaupan hyllyllä kuluttajalle on noussut. Hyöty on valunut teollisuuden ja kaupan taskuihin. Yhä lisääntyvän tuonnin avulla pidetään myös kotimaisen ruuan hintaa liian matalana.

 Jos haluamme myös tulevaisuudessa syödä puhdasta suomalaista ruokaa, on tilanteeseen saatava pikainen korjaus. Talkoisiin tarvitaan koko ketju: tuottajasta teollisuuden ja kaupan kautta aina kuluttajiin asti. Tarvitaan reilun kaupan konseptia  kotimaiselle ruualle. Tarvitaan tuotantopanosten hintaan sidottua takuuhintaa tuottajalle. Selkeä merkintä ruuan alkuperästä tulee olla jatkossa itsestäänselvyys, jotta kuluttaja pystyy halutessaan valitsemaan kotimaisen vaihtoehdon. sitä on vaikea valita, jos ei sitä hyllystä löydä. Lähiruuan arvostus on saatava myös käytäntöön, eikä hinta voi olla ainoa peruste ostopäätöksille. Nykyiseen kaupan sanelemaan hintapolitiikkaan on saatava korjaus pikaisesti. 

 Meillä ei ole varaa huoltovarmuudenkaan tähden pienentää nykyisestä ruuantuotantomme määrää. Siksi korjauksia on saatava nopeasti, jotta pystymme säilyttämään maatalouden Suomessa myös tulevaisuudessa.

1 kommentti . Avainsanat: maaseutu, ruoka

Onko maaseudulla elämää tulevaisuudessa

Maanantai 11.10.2010 klo 18.34 - - ulla -

 

Meillä maaseudun ihmisillä on lupa katsoa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että joudumme usein todistelemaan olemassaolomme oikeutusta. Maaseutu on muuttunut, ja tulee edelleen muuttumaan. Yleinen mielikuva maaseudusta ei enää liity suoranaisesti maatalouteen. Autoistumisen myötä nykyihmisen maaseudusta on tullut kirkonkylien ja pikkukaupunkien Suomi. Kulkuyhteydet, liikenne ja logistiikka ovat entistäkin tärkeämpiä.

Maaseudulla on jo olemassa perusrakenteet sekä tekniikan että yhteiskunnan osalta.  Senpä vuoksi ei pitäisi olla esteitä sille, että ne jotka haluavat asua maalla, voivat myös tehdä niin. Meillä pitää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus valinnanvapauteen ja viihtyisään asumiseen.

Perustuslaissa on yhdenvertaisuuden ja muiden oikeuksien lisäksi turvattu jokaiselle oikeus valita asuinpaikkansa. Maankäyttö- ja rakennuslaissa taas määritellään se, miten ja minne tupansa voi rakentaa. Tuo laki toteutuu kunnassa hyväksytyn rakennusjärjestyksen kautta.

Varsinais-Suomen maakuntaohjelmassa, kuten monella muullakin taholla nykyisin, korostetaan, ja jopa vaaditaan yhdyskuntarakenteen rajua tiivistämistä. Rakentamista pyritään ohjaamaan yhä enemmän olemassa olevien taajamien yhteyteen, ja haja-asutusalueiden rakentamista pyritään hillitsemään. Perusteluna keskittämispolitiikalle on esitetty mm sitä, että haja-asutusalueella asuminen tuottaa kaupunkeja suuremmat päästöt. Tuo tulkinta on kuitenkin ristiriitainen myös tutkimusten valossa, eikä missään tapauksessa saa merkitä maaseudulla asumisen liiallista rajoittamista. Aalto-yliopiston tekemän uuden tutkimuksen mukaan ei ilmastonmuutoksen kannalta ole oleellista eroa siinä, asuuko kaupungissa vai haja-asutusalueella.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että esimerkiksi Tampereen kaupungissa asuvat käyttävät 80 prosenttiin matkoistaan omaa autoa. Käsitys siitä, että kaupungissa asuvat liikkuvat enimmäkseen julkisilla kulkuneuvoilla, osoittautui pitkälti myytiksi. Maaseudulla asuvat eivät autoile kymmeniä kilometrejä päästäkseen viikonlopuksi mökille ja luontoon, heillä on luonto keskellään. Ostokset ja asiointi hoidetaan  useimmiten työmatkan varrella.

Maatalouden yksikkökoko kasvaa jatkuvasti, ja samalla maataloustuotanto keskittyy yhä pienemmän väestönosan hoidettavaksi. Tästä syystä maatiloja on yhä harvemmassa. Jos muu väestö ohjataan asumaan pelkästään taajamien yhteyteen, ei ole mahdollista, että maaseutu pysyy elävänä tulevaisuudessa

Siksi tuollaiset puheet tulisikin siis lopettaa, ja miettiä ennemminkin sitä, miten pystymme turvaamaan maaseudun vireyden ja elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa.

2 kommenttia . Avainsanat: haja-asutus, maaseutu