Sote-uudistuksen varmistettava kaikki palvelut

Lauantai 15.1.2022 klo 10.02 - - Ulla -

Tavoitteena sote-uudistuksessa on vahvistaa peruspalveluita ja nopeuttaa hoitoon pääsyä, sekä siirtää painopistettä mahdollisimman varhaiseen ongelmien ehkäisyyn. Tavoite on oikea, ja toteutuessaan sekä asiakkaan parhaaksi että kustannuksia hillitsevä.

Kyse ei ole pelkästään terveydestä ja sairaudesta. On iso joukko ihmisiä jotka eivät ole sairaita, mutta tarvitsevat erityistä tukea selvitäkseen elämästään. Mukaan on saatava koko sote-kenttä. Huoleni on, miten sosiaalipalvelut saadaan aidosti mukaan. Terveyskeskuksen sijaan on opittava puhumaan sote-keskuksestaTerveyspalveluiden ohella myös sosiaalipalvelut on integroitava tähän kokonaisuuteen ja vahvistettava siten, että apua ja tukea on saatavissa ajoissakokonaisvaltaisesti.

Esimerkiksi lapsiperheiden tarvitsemat palvelut tulee rakentaa siten, että ne ovat matalalla kynnyksellä saatavissa paikallisista perhekeskuksista saman katon alta. Palvelujärjestelmä tulee saada toimimaan niinettä perheet, lapset ja nuoret saavat apua silloin kun tuntevat sitä tarvitsevansa. Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tilanne on Varsinais-Suomessa pahasti ruuhkautunut, ja tilanne on koronan myötä vain pahentunut, vaikkakin hoitoon pääsy on viime loppuvuodesta jonkin verran nopeutunut.  Perheiden ongelmiin pitää pystyä puuttumaan nykyistä aiemmin. Kun lapsi siirtyy kouluun ja oppilashuollon piiriin, ollaan jo osin myöhässä. 

Suunnitelmissa on, että psykiatrian polikliinisiä ja avopalveluita lisätään ja kehitetään maakunnan eri alueilla uuden psykiatriatalon rakentuessa Turkuun. Sairaanhoitopiirin suunnitelmissa on myös ollut hakea Salon keskustan alueelle avopalveluille asianmukaiset ja helposti saavutettavat, korvaavat tilat nykyisen mielenterveyskeskuksen vanhoille huonoille tiloille. Näihin asioihin tulee myös aluehallinnon sitoutua ja saada niihin vauhtia.

Sosiaalityön palveluita ja erityistä tukea tarvitseva asiakas on usein sellaisessa tilanteessa, että ei osaa tai jaksa pitää ääntä omien oikeuksiensa ja palveluidensa puolesta. Sama koskee myös mielenterveysasiakkaita. Uuden aluehallinnon onkin pidettävä huolta siitä, että myös ne hiljaisemmat saavat tarvitsemansa avun ja tuen.

Kirjoitus on julkaistu Perniönseudun lehdessä 13.1.2022

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaalit, soteuudistus, sosiaalipalvelut

Terveisiä Kuntaliitosta

Torstai 9.12.2010 klo 12.24 - - ulla -

Kuntaliiton valtuusto kokoontui taas viime viikolla. Mukana oli myös hallinto- ja kuntaministerimme Tapani Tölli kertomassa näkemyksiään. Hänen ajatuksiinsa on helppo yhtyä moneltakin osin. Julkisessa keskustelussa on viime aikoina kiinnitetty huomiota enimmäkseen vain siihen, mikä on oikea kuntien lukumäärä tulevaisuuden Suomessa. Välillä tunnelma on ollut kuin huutokaupassa, kuka uskaltaa lyödä kovimmat luvut pöytään. Vähemmän on puhuttu siitä, mikä on kuntien olemassaolon tarkoitus.

” Hallintorakenne on väline, mutta ei millään työmaalla koskaan työkalu ole pääasia. Ei kunta- ja palvelurakenneuudistuksessakaan, vaan palvelut ja ihminen ”, linjasi kuntaministeri sanomaansa. Organisaatio sinänsä ei ole itseisarvo, vaan keskiössä on oltava ihminen ja kuntalainen. Oleellista on se, miten palvelut pystytään turvaamaan tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla tulevaisuudessa, väestön ikääntyessä ja kuntien työntekijöiden eläköityessä. Tällä hetkellä meillä Suomessa 200 pienintä kuntaa aiheuttaa vain noin 13 prosenttia kuntien menoista. Ongelma ei siis ratkea automaattisesti sillä, että pienet kunnat pyyhkäistään kartalta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus ei koske vain pieniä kuntia, vaan erityisen paljon tehtävää tuottavuuden parantamisessa on suurissa kaupungeissa. Oleellista on uudenlainen ajattelu palveluiden tuottamisessa, sekä kuntien rahoituspohjan vahvistaminen. 

Meillä on olemassa julkisen talouden kestävyysvaje, eli tuloja menojen kattamiseksi on liian vähän. Kuntien lisäksi vastuussa on myös valtio, joka luo jatkuvasti uusia velvoitteita kunnille. Näitä velvoitteita annettaessa tulisi valtiovallan huolehtia myös siitä, että kunnilla on resursseja selviytyä lisääntyvistä vastuistaan.  On totta, että kuntien on pystyttävä hillitsemään menokasvuaan, mutta se ei yksin riitä. Kuntien yhteisöveron jako-osuutta on nostettu. Yhteisöveron tuottoprosentti tulisi jäädä pysyvästi korkeammalle tasolle. Tämä kannustaisi kuntia panostamaan myös elinkeinopolitiikkaansa. Tämän lisäksi tulisi kuntien veropohjaa laajentaa, esimerkiksi jäteveron tai pääomaveron osuutta kunnille tulee vakavasti harkita.

Tulevaisuudessa tarvitaan vahvaa kuntarakennetta sekä eheitä, suuria yhteistoiminta-alueita joissa maakunnilla on tärkeä rooli. Palvelurakennetta tulee kuitenkin rakentaa itsenäisten kuntien varaan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee varmaankin jollain aikavälillä menojen tasaamiseksi tavoitella maakunnallista järjestämismallia. Siten pystytään turvaamaan nykyistä tasa-arvoisemmin palvelut kaikille kansalaisille. On myös tarjottava erilaisia asumismuotoja keskittämisen sijaan. Alueita tulee kehittää tasapuolisesti ja tasapainoisesti. Eri puolille maatamme tullaan varmaan tarvitsemaan erilaisia malleja palvelujen turvaamiseksi.

Kuntien asema sekä kuntien ja valtion suhde tulevat olemaan tärkeässä roolissa seuraavalla vaalikaudella. Kuntalakia uudistetaan asteittain siten, että kiireellisimmiltä osiltaan se on tehty vuoteen 2013, ja valmis sen pitäisi olla vuoteeen  2017.

Kokouksessa nousi esille myös kansalaisen oman vastuun sekä elämänhallinnan merkitys. Rajankäyntiä ja keskustelua siitä, mikä on yksilön vastuu ja mikä yhteiskunnan, tulee käydä, ja toivottavasti tullaan käymään tulevaisuudessa entistä enemmän.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntaliitto, palvelut

Villakoiran ydin

Maanantai 20.9.2010 klo 19.09 - - ulla -

Meillä on nyt 342 kuntaa, kun niitä 2000-luvun alussa oli vielä toistasataa enemmän. Selvityksiä ja liitoksia on vireillä parhaillaankin, ja arvioiden mukaan lukumäärä laskee pian alle kolmensadan. Poliittisen kentän oikealla ja vasemmalla laidalla ollaan sen sijaan vahvasti sitä mieltä, että Suomessa ei tulevaisuudessa tarvita kuin korkeintaan sata kuntaa.

Itse näen, että kuntaliitokset eivät ole itsetarkoitus, eivätkä varsinkaan pakkoliitokset. Pitäisi puhua ennemminkin siitä, miten pystytään tulevaisuudessa järjestämään palvelut nykyistä tehokkaamin ja taloudellisemmin, mutta kuitenkin kunkin alueen erityispiirteet ja olosuhteet huomioiden. On mielenkiintoista, että Päijät-Hämeeseen suunniteltu Suur-Lahti kaatui kaikissa muissa osakaskunnissa paitsi keskuskaupunki Lahdessa. Rakennettiinko uutta kuntaa liian Lahti-vetoisesti? Arvioivatko ympäryskuntien asukkaat kadottavansa lähipalvelunsa ja päätösvaltansa? Mitä todennäköisimmin kyse oli kaikista näistä, tai ainakin näiden pelosta. Pelko ei varmaan ole ihan aiheetonkaan. Miten käy palveluiden ja lähidemokratian tässä kuntakentän myllerryksessä.

Asiasta kokemani huoli ei ole mitenkään vähentynyt nyt meillä Salossa tehtävän palveluverkkoselvitystyön mukana. Tyhjien kiinteistöjen määrä kaupungin reuna-alueilla kasvaa koko ajan, ja lähipalveluista kiinni pitävät luottamushenkilöt leimataan yksioikoisesti kyläpoliitikoiksi. Mielestäni palveluiden  tehostamisen ja työprosessien läpikäymisen tulee olla muutakin kuin palveluiden siirtämistä reuna-alueilta keskustaajamaan. On ajateltava kokonaisuutta, on keskusteltava enemmän yhteisestä tahdosta.

Ellei kuntaliitos pysty vahvistamaan palveluita ja lähidemokratiaa, mihin kuntalaiset liitosta tarvitsevat? Meillä on eri alueilla varsin erilaiset olosuhteet. Väestörakenne ja palvelutarpeet voivat olla erilaisia, Luonnollista on, että kun me erilaisia palveluita tuotamme ja järjestämme, niin täsmälleen samanlaisella mallilla ei voi toimia koko maassa. Tarvitaan erityyppisiä kuntia maan eri osiin. Pitää pystyä eri tavalla mahdollistamaan, että kullakin alueella toimitaan mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti, ihmisiä palvellen. Ihmisillä on tulevaisuudessakin oltava mahdollisuus valita asuinpaikkansa, oli se sitten kaupungissa tai maaseudulla, niin halutessaan. Siinä se villakoiran ydin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähipalvelut, kuntaliitos