Jätemaksut jäytävät jälleen...Tiistai 7.8.2012 klo 21.46 - - ulla - Jätemaksut puhuttavat jälleen, mm. eilinen Salon Seudun Sanomat käsitteli aihetta. Syynä on elokuun jätehuoltolautakuntaan tuleva esitys perusmaksun käyttöönotosta. Itse asiassa tuo asia oli meillä käsittelyssä jo kesäkuun jätehuoltolautakunnassa. Kesäkuussa lautakunnalle tuotiin esitys, että lautakunta hyväksyisi perusmaksun käyttönoton 1.1.2013 alkaen. Ehdotin silloin, että asia lähetettäisiin uudelleen valmisteluun. Ehdotukseeni oli kaksi syytä. Ensinnäkin, tuo esitys oli täysin puutteellisesti valmisteltu. Mitään lukuja ei lautakunnalle esitelty, eikä muutakaan konkreettista. Katsoin silloin, että asian valmistelu puuttui kokonaan, ja saamamme tiedot olivat liian puutteellisia päätöksenteon pohjaksi. Toiseksi, koska Salon kaupunginvaltuusto on aikanaan äänestänyt asiasta ja tehnyt silloin kielteisen päätöksen, katsoin että asialle on nyt saattava lisäaikaa jotta ryhmillä on tilaisuus käydä siitä keskustelua ennen kuin päätös asiasta tehdään. Lautakunta hyväksyi ehdotukseni uudelleen valmistelusta yksimielisesti. Uuden jätelain mukaan se jätemaksun osuus, jolla katetaan jäteneuvonnasta, rekisterin ylläpidosta ja muista vastaavista jätehuollon järjestämiseen liittyvistä tehtävistä aiheutuvat kustannukset, voidaan periä erillisenä perusmaksuna. Perusmaksulla voidaan kattaa myös vaarallisen jätteen ja muun jätteen alueellisten vastaanottopaikkojen perustamisesta ja ylläpidosta kunnalle aiheutuvat kustannukset. Uusi jätelaki tuo mukanaan monia uudistuksia, jotka ovat omiaan lisäämään kustannuksia. Jätehuoltoyhtiö on velvollinen järjestämään palveluita, jotka ovat asiointihetkellä asiakkaalle maksuttomia. Verovaroista näitä palveluja ei voida kattaa, vaan ne on katettava jätemaksuilla. Täytyy muistaa, ettei ilmaisia palveluita ole olemassa. Salossa on kautta aikain ollut tapana verrata keskenään yksityisiä jäteyhtiöitä ja kuntien omistamaa Rouskista. Asia ei kumminkaan ole niin yksiviivainen, sillä Rouskiksella on hoidettavanaan velvollisuudet ja viranomaistehtävät, joita yksityisillä yhtiöillä ei ole. Minusta on erikoista, että jotkut tahot vastustavat kategorisesti tuota perusmaksua ennen kuin asiaa on kunnolla selvitetty. Ajattelen niin, että jos maksu otetaan käyttöön, sen ei välttämättä tarvitse merkitä lisääntyvää postiliikennettä laskutukseen, vaan se voitaisiin varmasti hoitaa yhdellä laskulla eritellen. Eri vaihtoehtoja on pystyttävä punnitsemaan ennen päätöksentekoa. En ole vielä nähnyt uutta esitystä siitä miten maksu järjestettäisiin ja miten se vaikuttaisi, enkä siksi ole tässä vaiheessa vielä lyönyt kantaani lukkoon. Toivoisin, että tästä asiasta nyt pyrittäisiin pitämään erossa eri järjestäjätahojen intressiristiriidat ja erimielisyydet. Meidän luottamushenkilöiden tulee tarkastella asiaa puhtaasti kuntalaisen ja jätehuoltoasiakkaan näkövinkkelistä siten, että laskutusjärjestelmä on mahdollisimman oikeudenmukainen ja maksut kohdentuvat oikein.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jäte, perusmaksu, jätehuoltolautakunta |
Kaikkien kaveri?Maanantai 16.7.2012 klo 11.24 - - ulla - Eilinen (15.7) Salon Seudun Sanomat kertoi minun sanoneen, että ”ihmisiä pelottaa lähteä päättämään kipeistä asioista, koska silloin ei voi olla kaikille mieliksi”. En muistaakseni sanonut sanasta sanaan juuri noin. En todellakaan ajattele että päättäjän tulee pyrkiä olemaan kaikille mieliksi. Politiikassa ei voi miellyttää kaikkia, niin kuin ei elämässä yleensäkään! Totesin toimittajalle, että nyt tulevissa vaaleissa ei ole niin mukavaa pyrkiä päättäjäksi, kun tiedossa on enimmäkseen ikäviä päätöksiä. Vaalityötä on hankala tehdä kun ei voi luvata kuntalaisille entistä parempia palveluita. Voi vain luvata pyrkiä sopeuttamaan kaupungin menoja niin, että leikkaukset aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa mahdollisimman pienelle joukolle kuntalaisia. Uusille valtuustoon pyrkiville kynnys lähteä mukaan saattaa siitä syystä olla korkeampi kuin aiemmin. Eipä silti, en ole koskaan ymmärtänyt niitä ehdokkaita, jotka ennen vaaleja viljelevät katteettomia lupauksia joita sitten myöhemmin pyörretään. Nyt istuvat valtuutetut jo tietävät työn vaikeuden. En tiedä onko kaupungin ahdingolla osuutta siihen, että aika moni nykyvaltuutetuista on aikeissa jättää pestinsä. Toukokuun valtuustossa käsittelimme kuluvan vuoden lisätalousarviota ja siihen liittyen menoleikkauksia. Siellä pisti silmään, että ainakin perussuomalainen valtuutettumme äänesti lähes joka kohdassa tyhjää. Arvelen tässä olevan motiivina juuri halu miellyttää äänestäjiä. Jos ei valtuutettuna uskalla muodostaa kantaa asioihin suosion menettämisen pelossa, eikö se ole vastuun pakoilua ja pyrkimystä miellyttää kaikkia? Onko mies silloin edes mies paikallaan? Asioita ei tehdä ihmisten mieliksi, vaan heidän parhaakseen. Politiikka ei ole mielistelyä, vaan harkintaa, priorisointia ja kokonaisuuksien hahmottamista. Kiitosta saa harvemmin, kritiikkiä sitäkin useammin. Mutta silloin kun positiivista palautetta tulee, tuntuu se sitäkin mukavammalta. Ja ainahan voi luvata tehdä parhaansa. Nyt ainakin tiedämme, missä olosuhteissa joudumme tulevaisuudessa toimimaan. Neljä vuotta sitten emme tienneet! |
Politiikka kuin pikajuoksuaSunnuntai 1.7.2012 klo 19.46 - - ulla - Kävin eilen Turussa juoksemassa Paavo Nurmen Maratonilla pienessä vesitihkussa. Olikin hauskaa juosta pitkästä aikaa numerolappu rinnassa. Saatiin taas kerran hullut numerojärjestykseen. Olen joskus verrannut politiikan tekemistä maratonjuoksuun. Viime aikoina se on alkanut kylläkin muistuttaa enemmän pikajuoksua, ainakin täällä Salossa. Maanantaina kokoonnuimme hallituksen pöydän ääreen muutaman tunnin varoitusajalla tekemään päätöstä Laurin koulun myymisestä. Kauppa on aiheuttanut myös kritiikkiä. Kuitenkin, myyjän ja ostajan tarpeet kohtasivat, ja uskon lopputuloksen olevan tilanteeseen nähden paras mahdollinen. Nyt on melkoinen kiire saada väistötilat toimintakuntoon ennen koulujen alkuja. Mietittäväksi jää myös Laurin koulun jatko. Mielestäni ei ole ollenkaan itsestään selvää, että tarvitsemme uuden koulun myydyn homekoulun tilalle. Nyt on oiva tilaisuus miettiä palveluverkkoa uudelleen myös keskustan alueen koulujärjestelyjen osalta. Huomenna hallitus kokoontuu vielä ennen kesätaukoa. Suurimpana asiana listalla on nyt YT-neuvottelujen päättymisestä johtuvat asiat. On todella harmillista, että neuvotteluissa ei päästy mihinkään tulokseen. Uskon että olisi ollut kaikkien kannalta parempi ratkaisu, jos oltaisi voitu sopia tilapäisestä palkkojen alentamisesta. Henkilöstöjärjestöjen mielestä neuvotteluilmapiiri oli henkilöstöä syyllistävä. Totuus kuitenkin on, että Salossa on keskitasoa korkeampi palkkataso, johtuen menneistä lihavista vuosista. Mielestäni olisi ollut parempi tehdä jatkossa töitä hiukan pienemmällä palkalla ja isommalla porukalla. Nyt henkilöstöjärjestöt siis haluavat, että töitä tehdään jatkossa pienemmällä väellä. Kenen etu se sitten on? Lomautuksiin ja irtisanomisiin mennään, mutta se ei ole helppo ratkaisu kenenkään kannalta. Kiire on jo näilläkin. Vetkuteltu on liikaakin ja leikkauksia tarvitaan nopeaan tahtiin. Vaikeita asioita on siis vielä edessä ennen kesätaukoa. Elokuussa työt jatkuvat ikävissä merkeissä, sillä uudet yt- neuvottelut alkavat todennäköisesti jo syksyllä, ja seuraava vuosi tulee olemaan tätäkin haasteellisempi. Sitä ennen kuitenkin nautitaan kesästä.
Siispä; "Älä turhaan murheita kelaa, vaan nauti elämästä ja relaa."
|
Juhannusta odotellessa...Tiistai 19.6.2012 klo 20.45 - - ulla -
Viime viikon torstain uutispommi Nokian tehtaan sulkemisesta Salossa on ollut pääosassa keskusteluissa pitkin viikkoa. Niin myös alkuviikon kokouksissa. Maanantain valtuustossa keskustelu pyöri pitkälti Nokia-uutisen ja sen vaikutusten ympärillä. Pitkin kevättä on laadittu leikkauslistoja, tämän vuoden budjetti on avattu, yt-neuvottelut ovat käynnissä. Ensi vuoden budjettia on pitkälle valmisteltu yhteistuumin eri poliittisten ryhmien kesken. Nyt on käynyt selväksi, että viime viikon uutisten valossa tuota valmistelua tulee jatkaa entistä tiukemmalla otteella. Lisää on karsittava miljoonia. Eipä tule olemaan helppo pesti. Ei valmisteleville virkamiehille, mutta ei myöskään meille poliittisille päätöksentekijöille. Puheenvuoroissa toistuivat sanat vastuullisuus, yhteistyö ja luottamus eri toimijoiden kesken. Tilanne on sen verran vakava, että nyt ei ole juuri varaa politikoida tai keräillä irtopisteitä. Jokaisen luottamushenkilön ohjenuora tulee olla kaupungin ja kaupunkilaisten etu. Myös palvelutason lasku vilahteli puheissa, ja onkin selvää että emme pysty tarjoamaan palveluja samassa laajuudessa tulevaisuudessa. Leikkausten ja budjettikurin kääntöpuolena, nyt tarvitaan kaikki innovatiivisuus uusien työpaikkojen saamiseksi Saloon. Siihenkin tarvitaan yhteistä tahtoa, rohkeutta ja eteenpäin katsomista. Paljon kritiikkiä herättänyt kalliin myyntijohtajan palkkaaminen konkretisoitui, kun Seppo Pietarinen kävi näyttämässä naamansa kokouksen alussa. Todellakin, nyt hänellä on näytön paikka, miten tuottaa palkalleen vastinetta. Itse en tuota palkkaamista vastustanut, vaikka kriittisesti suhtauduinkin. Tuloksia kyllä nyt odotan. On mielenkiintoista, että meillä on valtuutettuja jotka kritisoivat ja arvostelevat kaikkia tehtyjä tai tehtäviä ratkaisuja. Mielestäni olisi vähintäänkin kohtuullista, että viimeistään tässä taloustilanteessa he vihdoin vastuullisina päättäjinä astuisivat esiin, paljastaisivat korttinsa ja kertoisivat miten mennä eteenpäin jos heillä se viisastenkivi on oikeasti hallussaan! Tänään sitten kokoontui kesäkuun sote-lautakunta. Lista ei ollut pitkä eikä kauheasti intohimoja herättävä. Huolta tuottaa myös sote-puolella taloustilanne. Miten pystymme tuottamaan tarvittavat palvelut jos lomautuksiin mennään? Miten vaikutta sosiaalityön palvelutarpeeseen uusi tilanne ja 20 prosenttiin nouseva työttömyys, kuten on ennustettu? Vanhuspalveluiden käyttötaloussuunnitelmaa tarkistettiin valtuuston hyväksymien leikkausten, lähinnä vanhusten päivätoiminnan lakkautuksen osalta. Päivätoiminnan henkilökunta on saatu kutakuinkin sijoitettua uusiin tehtäviin. Tähän aiheeseen liittyen jätin itse aloitteen, johon keskustan ryhmä tuli mukaan. Siinä vaadin omaishoitajien lakisääteisten vapaiden nykyistä asiakaslähtöisempää järjestämistä. Tämä ei lisää kustannuksia, vaan parhaassa tapauksessa tuo jopa säästöjä. Päivätoiminta on toiminut tähän asti monille omaishoitajille hengähdystauon tuovana mahdollisuutena. Kokoukset on nyt tältä viikolta ohi ja juhannus lähestyy. Seuraava projektini on paneutuminen rosvopaistin suunnitteluun ja valmisteluun. Rosvopaistista on hyvää vauhtia muodostumassa uusin, keskikesän juhlan kruunaava juhannusperinteeni. Nautinnollista keskikesän juhlaa !
|
Rohkea ja hyvä valintaMaanantai 11.6.2012 klo 0.30 - - ulla - Jos ei ole koskaan ollut mukana Keskustan puoluekokouksessa, voi vain arvailla millainen tunnelma pelipaikalla voi olla. Käsin kosketeltavan huikeaa ilmapiiriä ei pysty edes kuvailemaan. Oli taas ilo olla mukana, tavata tuttuja ympäri Suomen, ja puhua politiikkaa lähes yötä päivää, yöttömässä yössä. Kohtaamisia, kuulumisia, valintoja, aloitteita läjäpäin. Lauantain kisassa kävi kuten arvelin ja toivoin. Sipilän Juha kiri itsensä selvällä enemmistöllä voittoon. Ilokseni muutkin henkilövalinnat menivät kuten odotin. Annika, Riikka ja Rehulan Juha sekä pappa Laaninen mukana ketjussa. Eteenpäin mennään, yhteistyössä, koko Suomen ja kaikkien suomalaisten parhaaksi. Uuden puoluejohtajan sovitteleva ja rauhallinen ote asioihin on luottamusta herättävää. Hän korostaa yhteistyön ja joukkuepelin merkitystä, ja on menestymisestään huolimatta säilyttänyt kosketuksen tavallisen ihmisen arkeen. Yksin ei kukaan pysty tuohon vaativaan pestiin. Mikä parasta, muut ehdokkaat Paavo Väyrystä myöten asettuivat tuloksen selvittyä tukemaan uutta johtajaa. Keskusta on tulevaisuuden puolue. Meitä tarvitaan. Itse saan olla myös edelleen mukana työssä, kokoukselta sain jatkopestin puoluevaltuuston työhön. Tällaiselle lapinhullulle jopa hiukan haikea kotiintulo. Hieno kokous, hieno aate, ja kotiin tuomisena, iltalukemiseksi, tuore kirja Ajankohtainen Alkio. |
Rovaniemi häämöttääPerjantai 11.5.2012 klo 19.08 - - ulla - Lentoliput Rovaniemelle on sitten hankittu. Kuukauden kuluttua pääsen valitsemaan puolueellemme uutta puheenjohtajaa. Muutaman vaalipaneelin kuultuani olen tullut siihen tulokseen, että meillä on kelpo ehdokkaita tarjolla tuohon kisaan. Presidentinvaaleissa kannatin Paavo Väyrystä. Paavo teki loistavan kampanjan, ja tarjosi hyvän vaihtoehdon muille kärkiehdokkaille, kiitos siitä. Mukikin löytyy kaapistani keittiöstä. Kunniapuheenjohtajamme on tehnyt hyvää työtä, mutta kuitenkin, nyt on aika katsoa eteenpäin ja tulevaisuuteen. Nyt käydään eri vaaleja. Mari Kiviniemen vetäydyttyä kisasta on nyt valittava laivaa ohjaamaan sellainen kapteeni, joka kelpaa kaikille ja kokoaa kentän yhteen. Kauniston Timo on uuden ajan talonpoika ja suorapuheinen ihminen. Joidenkin mielestä liiankin suorapuheinen. Timo on maaseudun puolustaja, joka nojaa vahvasti alkiolaiseen aatteeseen. Hänenlaistaan henkilöä tarvitaan tässä kisassa nostamaan asioita keskusteluun, ”kissoja pöydälle”. Toivon Timolle menestystä kisaan ja harmittelen sitä, että hän ei ole mukana jäsenvaalissa. Puumalan Tuomo on kisan kuopus, mutta omaa kuitenkin hyvää kokemusta politiikassa. Tv-tentissä toimittaja kysyi Tuomolta, että riittääkö puheenjohtajuuteen taito ” puhua mummoille kauniisti”. Niin, Tuomo osaa puhua kauniisti, mutta ei kai siitä kauheasti voi haittakaan olla. Tuomolla on tietoa ja tunnetta, hän on ihmisenä hyvin sovitteleva, ja olisi varmasti kokoava voima tässä tilanteessa. Nuorten suosikkina saattaisi innostaa myös nuoria eteenpäin politiikassa. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tulee Sipilän Juha. Pohjois-Pohjanmaalta Oulun seudulta tuntuu löytyvän hyvinkin mukiin meneviä miehiä. Heistä yksi on Juha. Hän ei ole ”politiikassa pilaantunut”, vaan hankkinut vankan kokemuksensa yritysmaailmasta. Juha ei jää sanattomaksi, ja hänellä on monipuolista kokemusta elämän eri aluelta. Hän peräänkuuluttaa perinteisiä keskustalaisia arvoja ja yhteistyön merkitystä, ja on puheissaan uskottava. Voisin kuvitella, että Juha kelpaa kaikille, ja hän saattaisi hyvinkin olla tämän kisan musta hevonen. Parin viikon päästä järjestetään jäsenäänestys. Menkäähän siis äänestämään ja valitkaa viisaasti. Lopullisen valinnan teemme kuitenkin vasta puoluekokouksessa, kesäkuussa Rovaniemellä.
|
Tahdon asiaTorstai 19.4.2012 klo 21.37 - - ulla - Sanotaan, että avioliitto on tahdon asia. Niinhän se onkin. Niin on myös lähidemokratian toteuttaminen onnistuneesti. Saimme tällä viikolla luettavaksi ja kommentoitavaksi Keskustan kunnallisvaaliohjelman luonnoksen. Lähivaikuttaminen on siellä nostettu keskeiseen rooliin. Keskustalle on aina ollut tärkeää se, että ihmisen elämään vaikuttavat päätökset tehdään mahdollisimman lähellä häntä itseään. Myös kuntalaissa todetaan, että valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Tätä tavoitetta kunta voi tukea erilaisin toimenpitein. Aihe on todella ajankohtainen juuri nyt kun keskustellaan kuntauudistuksesta. Ei ole itsestään selvää, että lähidemokratia toteutuu hyvin, jos ollenkaan, uudessa suuremmassa kunnassa. Meillä Salossa on ollut käytössä aluetoimikuntamalli tämän ensimmäisen vaalikauden. Nyt on arviointi käynnissä. Yhdessä on pyrkimys löytää entistä parempi ja toimivampi malli. Haasteena on se, miten aluetoimikunnat pääsevät vaikuttamaan asioihin oikeassa vaiheessa päätöksentekoprosessia. Yhteisen näkemyksen löytäminen toimivasta mallista ei ole helppoa. Joskus tuntuu siltä, että näennäisesti kuntalaisia halutaan kuulla ja ottaa mukaan prosessiin. Kääntöpuolena, helposti herää vaikutelma, että kaikenlaisen lähivaikuttamisen tukemisen koetaan olevan liian kallista sekä haittaavan ja hidastavan asioiden eteenpäin viemistä. On kuitenkin hyvä muistaa, että virallisten päätöksentekoelinten lisäksi kuntien asukkailla ja heidän yhteisöillään on runsaasti hyödyntämätöntä osaamista ja voimavaroja. Olisi surkeaa jättää tuota resurssia käyttämättä. Tämä kuntalaisten arkipäivästä nouseva kokemus ja asiantuntemus tulee saattaa yhteiseen käyttöön. Lisäksi, vaikka päätöksiä ei aina voida tehdä jokaisen mielen mukaan, on tunne kuulluksi tulemisesta kuitenkin tärkeä ja arvokas. Tulevaisuuden menestyvä kunta ei synny keskittäen ja ylhäältä käskien, mutta ei myöskään kaikkeen nykyiseen takertuen ja olemassa olevasta kiinni pitäen. Kuntia tulee uudistaa, jotta pystytään nykyistä paremmin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Meidän on tulevaisuudessa pystyttävä vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen yhä pienemmillä resursseilla. Sen on tapahduttava yhteistyössä kuntien ja kuntalaisten kanssa. Tässä on meillä jokaisella peiliin katsomisen paikka. Kun maailma ympärillämme muuttuu, on meidän muututtava sen mukana. Emme voi jääräpäisesti tarrautua johonkin joka on joskus ollut hyvää ja toimivaa. Toimintatapoja on uskallettava arvioida kriittisesti. On pystyttävä luopumaan ja luomaan uutta. On katsottava eteenpäin tiedolla, taidolla, tunteella ja tahdolla.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähivaikuttaminen |
Syksyn merkkejäKeskiviikko 24.8.2011 klo 10.47 - - ulla - Siitä on jo aikaa. Ennen pääsiäistä viimeksi kirjoitin, kiittelin luottamuksesta ja toivottelin hyvää pääsiäistä. Niin paljon on tuon jälkeen tapahtunut, ettei ole oikein tiennyt mistä kirjoittaisi. Hienoa aurinkoista ja lämmintä kesää on vietetty, ja vietetään edelleen. Kasvukausi on loppupuolella. Satoa korjataan vaihtelevassa säässä, kiitollisin mielin. Kalenteria kun katsoo, niin huomaa syksyn lähestyvän. Koulut ovat alkaneet, ja merkintöjä allakkaan alkaa tulla tihenevään tahtiin. Tänään on ensimmäinen lautakunnan kokous. Siitä se ruljanssi taas lähtee. Tiedossa on tiukkaa taloutta, hankalia päätöksiä, itkua ja hammasten kiristystä. Varma syksyn merkki on myös se, että eri puolilta alkaa putkahdella pikkupoliittisia, tarkoitushakuisia kirjoituksia. Niin kuin nyt tuo joka eilen lävähti silmieni eteen jostain bittiavaruudesta. Voihan se tietenkin johtua myös ensi vuonna olevista kuntavaaleista, että jotkut alkavat viritellä vaalityötään. Koska kirjoitus jostain syystä kohdistui jopa aggressiivisella tavalla edustamaani puoluetta vastaan, lienee minulla keskustalaisena oikeus kommentoida. Kirjoittaja on aivan oikein huomannut ja blogissaan maininnut, että keskusta puolustaa lähipalveluja. Näinhän se on, eikä sen pitäisi olla edes mikään uutinen. Keskustan mielestä kaikki kaupunkilaiset ovat samanarvoisia, asuinpaikasta ja postinumerosta riippumatta. Sen sijaan kirjoittaja ei ole tiedostanut oikein motiivia, miksi me näin haluamme. Asialla ei ole mitään tekemistä vaalien tai pisteiden keruun kanssa. Keskusta on Alkion ajoista lähtien ollut sitä mieltä, että koko Suomesta tulee pitää huolta. Heikompiakaan ei saa unohtaa. Ne ovat ydinajatuksia. Me haluamme myös, että palvelut keskustaajamassa toimivat. Ymmärrämme senkin, että tiettyjä palveluja tulee keskittää, jo laadun takaamisen tähden. Vastakkainasettelua ei meidän ihannekaupungissamme saa olla sen perusteella missä asutaan! Kuntaministeri Virkkusen tuleva karttaharjoitus ja kuntien niputtamissuunnitelma yhdistettynä tähän kuntatason poliitikkojen keskittämisvimmaan pelottaa ainakin minua. Myönnän olevani huolissani suomalaisesta maaseudusta. Lisäksi saan kovasti harmaita hiuksia (!!!) tästä jatkuvasta vastakkainasettelun lietsomisesta. On tarkasteltava kokonaisuutta. Muutenkin olen sitä mieltä, että tuon mainitsemani kirjoituksen tasoinen toisten päättäjien mollaaminen ja irvailu saisi jäädä vähemmälle. Nyt eletään vaikeita aikoja, ja samassa veneessä ollaan. Jos vaan keskityttäisiin hoitamaan näitä asioita niin hyvin kuin osataan, kaupunkilaisten paras mielessä, niin lopputulos olisi varmasti paljon parempi! |
Kiitoksen aikaTiistai 19.4.2011 klo 19.59 - - ulla - On aika kiittää Teitä jokaista, jotka olette olleet mukanani tekemässä työtä Keskustan, ja sitä kautta koko Suomen puolesta. Erityiskiitokset haluan antaa sille mahtavalle tukitiimille, joka on ollut kanssani tekemässä ja toteuttamassa kampanjaa alusta loppuun. Ilman teitä en olisi urakasta selviytynyt. Kotiväki on ollut ihailtavan kärsivällistä ja kannustavaa. Varsinkin Martalle suuri kiitos jaksamisesta! Vaalikampanjan aikana on tullut tutuksi sekä Varsinais-Suomi että myös varsinaissuomalaiset ihmiset. On ollut hienoa se, miten kiinnostuneina ihmiset ovat olleet mukana keskustelemassa yhteisistä asioistamme. Ehdokasta on tentattu ja haastateltu, oikeaa edustajaa haettu tosissaan. Myös itselläni on ollut paljon opittavaa tänä aikana, vaikka pitkään politiikassa olenkin ollut mukana. Keskustalla oli loistava ja asiantunteva ehdokasjoukko. Siksipä osallemme tullut murskatappio tulikin osin yllätyksenä, ainakin minulle. Kentällä vallinnut henki oli mielestäni toisenlainen. Kritiikkiäkin on tullut, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että tällaista tulosta olisi osannut odottaa. Kansa on halunnut näissä vaaleissa osoittaa tyytymättömyyttään. Keskusta joutui nyt maksamaan pitkästä hallitusvastuustaan. On syytä katsoa peiliin. Kansaa pitää kuunnella herkemmällä korvalla. Oma vaalitulokseni ei ole huono ensikertalaiselle, sillä 1128 ihmistä antoi luottamuksensa. Sen edessä pitää olla nöyrä ja kiitollinen. Tavoitteeni oli paljon korkeammalla, mutta tällä kertaa en parempaan pystynyt. Saimme kuitenkin Varsinais-Suomesta myös keskustalaista naisenergiaa eduskuntaan. Onnittelut Annikalle ja Eskolle läpimenosta. Työnne ei tule olemaan helppoa. Myös omalta osaltani työ yhteiseksi hyväksi tulee jatkumaan, muodos Tämän päivän olen viettänyt siivoten, ja huomannut kiertue-elämän jälkeen jopa nauttineeni tuosta työstä. Hiljainen viikko on nyt sopivasti vaalien jälkeen. On aikaa palautua ja rauhoittua normaaliin elämään ja pääsiäisen viettoon. Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäisen aikaa!- Ulla - |
Arvostus ei elätäSunnuntai 27.3.2011 klo 20.30 - - ulla - Vaalit on tulossa, ja suomalaisella maaseudulla ja ruuantuottajalla on taas paljon puolustajia. Lehdissä on ollut runsaasti maaseudun puolesta puhuvia kirjoituksia. Ilahduttavaa oli lukea Sitran tekemää Maamerkit -barometria, jonka mukaan maaseudun arvostus sekä usko maaseudun tulevaisuuteen ovat kasvaneet voimakkaasti. Maaseudun arvostus perustuu pitkälti romanttisiin mielikuviin. Totuus on kuitenkin toisenlainen, eikä suomalainen talonpoika elä pelkästä arvostuksesta. Tuotantopanosten, kuten lannoitteiden ja energian hinta on noussut useilla prosenteilla. Yhä suuremmat eläinten hyvinvointivaatimukset aiheuttavat kalliita investointitarpeita. Kuitenkaan lopputuotteen hintaan tuottajalle näillä seikoilla ei ole ollut vaikutusta, vaan tuottajan osuus elintarvikeketjussa syntyvistä euroista on aivan liian pieni. Ruuan hinta kaupan hyllyllä kuluttajalle on noussut. Hyöty on valunut teollisuuden ja kaupan taskuihin. Yhä lisääntyvän tuonnin avulla pidetään myös kotimaisen ruuan hintaa liian matalana. Jos haluamme myös tulevaisuudessa syödä puhdasta suomalaista ruokaa, on tilanteeseen saatava pikainen korjaus. Talkoisiin tarvitaan koko ketju: tuottajasta teollisuuden ja kaupan kautta aina kuluttajiin asti. Tarvitaan reilun kaupan konseptia kotimaiselle ruualle. Tarvitaan tuotantopanosten hintaan sidottua takuuhintaa tuottajalle. Selkeä merkintä ruuan alkuperästä tulee olla jatkossa itsestäänselvyys, jotta kuluttaja pystyy halutessaan valitsemaan kotimaisen vaihtoehdon. sitä on vaikea valita, jos ei sitä hyllystä löydä. Lähiruuan arvostus on saatava myös käytäntöön, eikä hinta voi olla ainoa peruste ostopäätöksille. Nykyiseen kaupan sanelemaan hintapolitiikkaan on saatava korjaus pikaisesti.Meillä ei ole varaa huoltovarmuudenkaan tähden pienentää nykyisestä ruuantuotantomme määrää. Siksi korjauksia on saatava nopeasti, jotta pystymme säilyttämään maatalouden Suomessa myös tulevaisuudessa. |
|
1 kommentti . Avainsanat: maaseutu, ruoka |
Yrittäjyys tuo hyvinvointiaMaanantai 14.2.2011 klo 22.44 - - ulla - Viime uutisviikko oli varsinaissuomalaisen teollisuuden näkökulmasta ajatuksia herättävä. Nokian ja Microsoftin naimakauppa sekä Turun telakan pääasiakkaan menettäminen Saksaan kertovat teollisuuden murroksesta myös täällä kotimaakunnassamme. Suomalaisen hyvinvoinnin haasteena on lähitulevaisuudessa tuotantorakenteen muutos. Teollisuuden osuus kansantaloudestamme pienenee, väestö ikääntyy ja julkisen talouden velkaantuminen jatkuu. Näistä syistä yrittäjyyden merkitys hyvinvoinnillemme lisääntyy entisestään. Suomen talouden perusta on yrittäjyydessä ja menestyvässä yritystoiminnassa. Vain siten turvaamme hyvinvointivaltion palveluineen. Julkisen sektorin tehtävä kilpailukyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä on huolehtia elinkeinopolitiikan keinoin muun muassa yritysten toimintamahdollisuuksista ja –edellytyksistä sekä riittävästä koulutetun työvoiman määrästä. On todettu, että Suomessa yritystukien määrä suhteessa BKT:hen on pienempi kuin esim. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Ranskassa.. Kuitenkin pärjäämme hyvin kilpailukykyä mittaavissa tutkimuksissa. Tästä voisi vetää päätelmän, että meillä tukia käytetään tehokkaammin kuin monessa muussa maassa. Yritystukien on todettu lisäävän työllisyyttä. On aina parempi saada toimeentulonsa tekemällä töitä kuin olemalla jouten. Meidän pitäisi nykyistä enemmän kannustaa uusien yritysten aloittamiseen. Yrityksen aloittamisessa on aina riskinsä. Yhteiskunta voi palkita yrittäjiä riskin ottamisesta parhaiten verotuksen keinoin. Myös työllistämistä tulisi pyrkiä helpottamaan ja työllistämisen riskejä vähentämään. Pienten, usein naisvaltaisten palveluyritysten taakkaa olisi helpotettava mm tasaamalla vanhemmuuden kustannuksia nykyistä oikeudenmukaisemmin. Teollisuus on murroksessa. Meille ei varmaankaan tule uutta Nokiaa. Olisi yhä enemmän käännettävä katseet myös pk-yritysten suuntaan, ja pyrkiä monipuolistamaan elinkeinoelämäämme nykyisestään. Monesta pienestä voi yhdessä tulla suurta.
|
|
1 kommentti . Avainsanat: yrittäminen , teollisuus |
Hoivatyötä riittää, riittääkö työlle tekijöitä?Tiistai 18.1.2011 klo 12.10 - - ulla - Väestö ikääntyy voimakkaasti meillä Suomessa niin kuin muuallakin. Yhä huonokuntoisempana asutaan omassa kodissa tai palvelutalossa. Ikääntyessä ja toimintakyvyn heiketessä tarvitaan apua arkielämän sujumiseksi. Henkilökohtainen apu vaikeavammaisille tuli osaksi kuntien vammaispalveluja vuonna 2009, ja laajeni edelleen tämän vuoden alussa. Tämä kaikki aiheuttaa lisääntyvää hoivan tarvetta. Samaan aikaan hoitohenkilöstön määrä vähenee. Työmarkkinoille tulijoiden määrä ei kata eläköityvien työntekijöiden jättämää aukkoa. Sosiaali- ja terveyssektorilla on siten tulevaisuudessa tiedossa melkoinen pula työvoimasta. Suuntaus on ollut pitkään sellainen, että sosiaali- ja terveyspalveluihin, esimerkiksi juuri vanhustenhuoltoon, halutaan yhä koulutetumpaa henkilöstöä. Hoidettavien muuttuessa yhä huonokuntoisemmiksi muutetaan lähihoitajien vakansseja sairaanhoitajiksi. Tällöin perustason hoivatyön tekemiseen ei tahdo löytyä tekijöitä lainkaan, ja lähihoitajien taakka kasvaa. Sektorilla on paljon tukipalvelutehtäviä jotka eivät vaadi pitkää hoitajan koulutusta. Sukkien ja liinavaatteiden lajittelu, vanhuksen tai vammaisen avustaminen arkirutiineissa eivät vaadi sairaanhoitajan tutkintoa. Nämäkin työt tarvitsevat silti tekijänsä. Hoiva-avustajien kouluttamisesta on kaavailtu helpotusta tähän tilanteeseen. Heille ollaan nyt kehittämässä soveltuvaa ammatillista koulutusta. Näin voidaan lyhyemmällä koulutuksella saada lisää auttavia käsipareja tärkeään ja yhä lisääntyvään hoivatyöhön. Samalla luotaisiin mahdollisuus lähteä kouluttautumaan työelämään silloin kun resursseja pitkään koulutukseen ei ole, tai työllistyminen on muuten vaikeaa. Koulutus voisi myös avata mahdollisuuden jatko-opintoihin lähihoitajaksi, ja siten olla omalta osaltaan edistämässä esimerkiksi vaikeasti työllistyvien nuorten sijoittumista työelämään matalammalla kynnyksellä. Pohdittavaakin asiassa vielä on. Määrittelyä vaatii hoiva-avustajan tehtäväalue ja osaamisvaatimukset sekä työn vastuut ja velvollisuudet. Lisäksi on selvitettävä hoiva-avustajan tehtävien suhde henkilöstömitoitusta koskeviin suosituksiin. On myös huolehdittava siitä, että työ pystyy turvaamaan tekijänsä toimeentulon. Selvää kuitenkin on, että näitä auttavia käsipareja tulevaisuudessa tarvitaan, ja asiaan on paneuduttava sekä työkentällä, että koulutuksen piirissä. |
|
5 kommenttia . Avainsanat: hoiva-avustaja, koulutus, hoivatyö |
Vuosi vaihtuuTorstai 30.12.2010 klo 16.54 - - ulla - Kirjoittelen Uuden Vuoden blogiani nyt täällä Lapin kaamoksessa tunturin juurella. Mikäs täällä onkaan kirjoitellessa, sillä Levi on ensimmäisten paikkakuntien joukossa Suomessa, jossa langaton G4-verkko on jo käytössä. Uusi verkko yltää yli 10 megabitin nopeuksiin, ja parhaimmillaan 40 megabittiin. Levin Sanomien mukaan verkkoa rakentavan Datame Oy.n tavoitteena on, että parin vuoden kuluttua 4G-verkko kattaisi jo 70 prosenttia Suomesta. Olisihan se mukavaa saada kotiinkin toimivat langattomat yhteydet. Ajelimme tiistaina Varsinais-Suomesta tänne pohjoisen perukoille läpi talvisen Suomen. Maisemien vaihtuessa mielessä ehti vilahdella monenlaisia ajatuksia. Maamme on pitkä, olosuhteet vaihtelevat. Paljon oli matkan varrella myös tyhjäksi jääneitä, pimeitä asumuksia. Se on tavallaan surullistakin katseltavaa. Tulin taas kerran entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että meillä on oltava tavoitteena rakentaa tasavertaiset mahdollisuudet kaikille suomalaisille koko Suomessa. Tämän tavoitteen toteutumiseksi on tärkeää käyttää koko Suomen voimavaroja elinkeinojen, työllisyyden, hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistämiseksi. Resursseja ei ole syytä hukata. Perillä päästyämme piipahdimme ruokaostoksille Levin uuteen S-markettiin. Siellä tyhjien leipähyllyjen välissä taistellessani viimeisistä leipäpusseista venäläisturistien kanssa mietin taas kerran, miten tärkeää on myös tulevaisuudessa säilyttää oma ruuantuotanto ja riittävä omavaraisuus. Meillä on oltava varmuus myös poikkeusolojen varalle. Mökille tultuamme avasin television. Siellä kerrottiin, että Suomessa syntyy nykyään lapsia enemmän kuin muualla Euroopassa, 1.86 lasta äitiä kohden. Hieno saavutus, mukavaa että lapsiluku meillä kasvaa. Mietin mielessäni, että kunpa paremmin myös pystyisimme lapsistamme huolehtimaan. Kunpa muistaisimme, että lapsen tullessa perheeseen on omista tarpeista pystyttävä tinkimään. Lapsen kasvatus on kuitenkin viime kädessä perheen omalla vastuulla, yhteiskunnan tukiessa ja rinnalla kulkiessa. Hiihtoloma on akkujen lataamista parhaimmillaan. Suomen yliopistolaitosta on kiittäminen siitä, että myös karjatilallinen pääsee välillä pois kotoa. Yliopistojen pitkät joululomat takaavat sen., että lomitus toimii silloin tällöin, nuorten kerätessä kokemusta perheyrityksen hoitamisesta.Martta ja Vilma sahaavat tunturin rinnettä ylös ja alas, me vanhat kierrämme tunturin ympäri perinteiseen tyyliin. Oli tyyli mikä tahansa, on tärkeää välillä irrottautua arjesta. Äitinä, vaimona, läheisenä ja myös poliitikkona, on joskus tyhjennettävä päänsä jotta pystyy taas kantamaan huolta asioista. Kolmen lomapäivän jälkeen alkaa jo saada etäisyyttä arkisiin asioihin. Liikunta on ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa parhaimmillaan. Parin päivän aikana on jo löytynyt useita lihaksia, joita en muistanut edes olevan olemassakaan. Myös mieli lepää rauhallisessa maisemassa. On muistettava pitää huolta itsestään, jotta voi huolehtia muista. Takana on aika erikoinen vuosi, joka on pitänyt sisällään myös suuria päätöksiä. Vuodenvaihteen jälkeen tahti vain kiihtyy. Nyt tämä kanava kuitenkin vaikenee ensi vuoteen. Toivotan kaikille lukijoille hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta!
|
KokoustamistaTiistai 21.12.2010 klo 22.22 - - ulla - Tämän vuoden kokoukset on nyt sitten kai kokoustettu. Tänään istuimme pitkän listan äärellä sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Eniten etukäteen puhuttanut asia on ilman muuta ollut omaishoidon tuen myöntämisohjeet, joka oli jo toistamiseen lautakunnan käsittelyssä. Meille on esitetty, että alin maksuluokka jätettäisiin kokonaan tuen ulkopuolelle. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että lähes kahdensadan omaishoitajan sopimus jouduttaisiin irtisanomaan, ja saman verran tekeviä käsipareja poistuisi kotihoidosta. Tässä välillä valtuusto on hyväksynyt omaishoitoon 300 000 euron lisäyksen. Siksi tuntuu aika erikoiselta, että meille edelleen kerrotaan, että rahat eivät riitä. Toisaalla taas ollaan korottamassa tukisummaa. Alin maksuluokka toimii kannustimena sille, että joku ryhtyy hoitamaan omaistaan. Ylimmässä maksuluokassa hoidettava on usein jo niin huonokuntoinen, että kotona ei jakseta hoitaa, vaikka saataisiin miten suurta rahallista tukea. Jo viime kokouksessa esitin alimman maksuluokan säilyttämistä myös jatkossa. Tänään lautakunnan enemmistö antoi selvän tukensa esitykselleni, että näin tulee menetellä. On myös huolehdittava siitä, että saatavilla olevat tukitoimet ovat riittäviä. Asia lähti uudelleen valmisteluun näillä eväillä. Toivon nyt todella, että valmistelijat ottavat huomioon lautakunnan enemmistön tahdon. Toivon todella, että asia ei palaa listalle samassa muodossa kuin jo kaksi kertaa aiemmin. Kun tätä päätöksentekoa kunnallisella tasolla seuraa näinkin läheltä, on helppo yhtyä ajatukseen, että omaishoidontuen myöntäminen tulisi siirtää Kelan hoidettavaksi. Nyt kun kunnilla on rahat tiukalla, nämä luovat ratkaisumallit todella saattavat kansalaiset hyvnkin eriarvoiseen asemaan eri kunnissa. Lautakunta sai käsiteltäväkseen myös organisaation muutoksen. Uutta Saloa rakennettaessa perustettiin psykososiaalisten palveluiden osasto. Tarkoituksena oli saada hajallaan toimivat palvelut saman katon alle, jotta toimintoja ja yhteistyötä voidaan kehittää ja hoitopolkuja sujuvoittaa. Samassa yhteydessä myös oppilashuolto siirrettiin silloin sosiaali- ja terveystoimeen, jotta yhteistyö terveyspalveluihin päin olisi toimivaa. Nyt tämä osasto ollaan romuttamassa, yllättäen ja pyytämättä. Työntekijöille oli tosin järjestetty asiasta kuulemistilaisuus. Harmi vaan, kukaan ei muistanut informoida henkilöstöä ko tilaisuudesta. Melko yksipuolista valmistelua asiassa, jota mielestäni olisi ehdottomasti vietävä eteenpäin yhdessä henkilöstön kanssa. On harmillista nykyisessä tilanteessa se, että mielenterveyspalvelut mielletään usein heittopussiksi, josta kukaan ei oikein ottaisi vastuuta. Nyt kun psykiatrista osastohoitoa ollaan asteittain vähentämässä, olisi entistäkin tärkeämpää kiinnittää huomiota avopalvelujen toimivuuteen. Kokouksen lopuksi saimme kuitenkin kiitosta kohtuullisen hyvin sujuneesta vuodesta. Positiivisin sanoin toimialajohtajamme ajatuksella; Tämä vuosi on ollut mukava ja helppo verrattuna tulevaan vuoteen. Kaikesta huolimatta, hyvää loppuvuotta! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: omaishoidon tuki , päätöksenteko |
Terveisiä KuntaliitostaTorstai 9.12.2010 klo 12.24 - - ulla - Kuntaliiton valtuusto kokoontui taas viime viikolla. Mukana oli myös hallinto- ja kuntaministerimme Tapani Tölli kertomassa näkemyksiään. Hänen ajatuksiinsa on helppo yhtyä moneltakin osin. Julkisessa keskustelussa on viime aikoina kiinnitetty huomiota enimmäkseen vain siihen, mikä on oikea kuntien lukumäärä tulevaisuuden Suomessa. Välillä tunnelma on ollut kuin huutokaupassa, kuka uskaltaa lyödä kovimmat luvut pöytään. Vähemmän on puhuttu siitä, mikä on kuntien olemassaolon tarkoitus. ” Hallintorakenne on väline, mutta ei millään työmaalla koskaan työkalu ole pääasia. Ei kunta- ja palvelurakenneuudistuksessakaan, vaan palvelut ja ihminen ”, linjasi kuntaministeri sanomaansa. Organisaatio sinänsä ei ole itseisarvo, vaan keskiössä on oltava ihminen ja kuntalainen. Oleellista on se, miten palvelut pystytään turvaamaan tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla tulevaisuudessa, väestön ikääntyessä ja kuntien työntekijöiden eläköityessä. Tällä hetkellä meillä Suomessa 200 pienintä kuntaa aiheuttaa vain noin 13 prosenttia kuntien menoista. Ongelma ei siis ratkea automaattisesti sillä, että pienet kunnat pyyhkäistään kartalta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus ei koske vain pieniä kuntia, vaan erityisen paljon tehtävää tuottavuuden parantamisessa on suurissa kaupungeissa. Oleellista on uudenlainen ajattelu palveluiden tuottamisessa, sekä kuntien rahoituspohjan vahvistaminen. Meillä on olemassa julkisen talouden kestävyysvaje, eli tuloja menojen kattamiseksi on liian vähän. Kuntien lisäksi vastuussa on myös valtio, joka luo jatkuvasti uusia velvoitteita kunnille. Näitä velvoitteita annettaessa tulisi valtiovallan huolehtia myös siitä, että kunnilla on resursseja selviytyä lisääntyvistä vastuistaan. On totta, että kuntien on pystyttävä hillitsemään menokasvuaan, mutta se ei yksin riitä. Kuntien yhteisöveron jako-osuutta on nostettu. Yhteisöveron tuottoprosentti tulisi jäädä pysyvästi korkeammalle tasolle. Tämä kannustaisi kuntia panostamaan myös elinkeinopolitiikkaansa. Tämän lisäksi tulisi kuntien veropohjaa laajentaa, esimerkiksi jäteveron tai pääomaveron osuutta kunnille tulee vakavasti harkita. Tulevaisuudessa tarvitaan vahvaa kuntarakennetta sekä eheitä, suuria yhteistoiminta-alueita joissa maakunnilla on tärkeä rooli. Palvelurakennetta tulee kuitenkin rakentaa itsenäisten kuntien varaan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee varmaankin jollain aikavälillä menojen tasaamiseksi tavoitella maakunnallista järjestämismallia. Siten pystytään turvaamaan nykyistä tasa-arvoisemmin palvelut kaikille kansalaisille. On myös tarjottava erilaisia asumismuotoja keskittämisen sijaan. Alueita tulee kehittää tasapuolisesti ja tasapainoisesti. Eri puolille maatamme tullaan varmaan tarvitsemaan erilaisia malleja palvelujen turvaamiseksi. Kuntien asema sekä kuntien ja valtion suhde tulevat olemaan tärkeässä roolissa seuraavalla vaalikaudella. Kuntalakia uudistetaan asteittain siten, että kiireellisimmiltä osiltaan se on tehty vuoteen 2013, ja valmis sen pitäisi olla vuoteeen 2017. Kokouksessa nousi esille myös kansalaisen oman vastuun sekä elämänhallinnan merkitys. Rajankäyntiä ja keskustelua siitä, mikä on yksilön vastuu ja mikä yhteiskunnan, tulee käydä, ja toivottavasti tullaan käymään tulevaisuudessa entistä enemmän. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntaliitto, palvelut |
Turustako Euroopan vammaismyönteisin kaupunki?Tiistai 2.11.2010 klo 13.28 - - ulla - Turku pääsi finaaliin etsittäessä Euroopan vammaismyönteisintä kaupunkia. Kilpailussa arvioidaan muun muassa vammaisten mahdollisuuksia päästä julkisiin liikennevälineisiin ja muihin julkisiin tiloihin. Minua ei ollenkaan yllätä se, että Barcelona on kilpailemassa tuosta tittelistä Turun kanssa. Ollessani syyslomalla pari viikkoa sitten Barcelonassa, tuo asia kiinnitti voimakkaasti huomioni. Esteettömyys näkyi katukuvassa todella. Jalkakäytävien reunat on leveästi viistottu siten, että niistä on helppo pyörätuolilla kulkea. Mukulakivisille tai muuten rosoisiksi pinnoitetuille kaduille on poikkeuksetta tehty sileät ajokaistat, joissa on opasteena pyörätuolin kuvat. Metroasemat, joit Hienoa oli sekin, että tuo ryhmä siellä kauppahallissa oikeasti oli asioimassa. Noin kymmenen pyörätuolissa istuvan vanhuksen letka oli käymässä ostoksilla, jokaisella oma kuljettajansa. Sitä oli hauska seurata. En nyt väitä, etteikö tuota Suomessa koskaan tapahtuisi, mutta yhä harvemmin kuitenkin pääsevät vanhuksemme ulos ja erilaisiin rientoihin. Se on sääli. Barcelona, tuo Katalonian pääkaupunki, on kylläkin hyvin vaurasta aluetta. Mutta eihän tämä meidän Suomemmekaan mikään köyhä maa ole. Kulttuuripääkaupunki Turussa esteettömyys on määritelty muun muassa yhteiskunnan laadun mittariksi, varojen säästäjäksi, kestävän kehityksen edellytykseksi ja sen katsotaan toteuttavan elinkaariajattelua. Turussa ollaan pitkällä näiden asioiden kanssa. On hienoa nähdä, että Turku on tuossa kilpailussa loppusuoralla, ja toivotan menestystä kisan loppuun asti. Täytyy myös toivoa, että tähän ajatteluun päästään muissakin suomalaisissa kaupungeissa. |
|
1 kommentti . Avainsanat: esteettömyys, Turku |
Onko maaseudulla elämää tulevaisuudessaMaanantai 11.10.2010 klo 18.34 - - ulla -
Meillä maaseudun ihmisillä on lupa katsoa eteenpäin ja uskoa tulevaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että joudumme usein todistelemaan olemassaolomme oikeutusta. Maaseutu on muuttunut, ja tulee edelleen muuttumaan. Yleinen mielikuva maaseudusta ei enää liity suoranaisesti maatalouteen. Autoistumisen myötä nykyihmisen maaseudusta on tullut kirkonkylien ja pikkukaupunkien Suomi. Kulkuyhteydet, liikenne ja logistiikka ovat entistäkin tärkeämpiä. Maaseudulla on jo olemassa perusrakenteet sekä tekniikan että yhteiskunnan osalta. Senpä vuoksi ei pitäisi olla esteitä sille, että ne jotka haluavat asua maalla, voivat myös tehdä niin. Meillä pitää olla tulevaisuudessakin mahdollisuus valinnanvapauteen ja viihtyisään asumiseen. Varsinais-Suomen maakuntaohjelmassa, kuten monella muullakin taholla nykyisin, korostetaan, ja jopa vaaditaan yhdyskuntarakenteen rajua tiivistämistä. Rakentamista pyritään ohjaamaan yhä enemmän olemassa olevien taajamien yhteyteen, ja haja-asutusalueiden rakentamista pyritään hillitsemään. Perusteluna keskittämispolitiikalle on esitetty mm sitä, että haja-asutusalueella asuminen tuottaa kaupunkeja suuremmat päästöt. Tuo tulkinta on kuitenkin ristiriitainen myös tutkimusten valossa, eikä missään tapauksessa saa merkitä maaseudulla asumisen liiallista rajoittamista. Aalto-yliopiston tekemän uuden tutkimuksen mukaan ei ilmastonmuutoksen kannalta ole oleellista eroa siinä, asuuko kaupungissa vai haja-asutusalueella. Tutkimuksessa kävi ilmi, että esimerkiksi Tampereen kaupungissa asuvat käyttävät 80 prosenttiin matkoistaan omaa autoa. Käsitys siitä, että kaupungissa asuvat liikkuvat enimmäkseen julkisilla kulkuneuvoilla, osoittautui pitkälti myytiksi. Maaseudulla asuvat eivät autoile kymmeniä kilometrejä päästäkseen viikonlopuksi mökille ja luontoon, heillä on luonto keskellään. Ostokset ja asiointi hoidetaan useimmiten työmatkan varrella. Maatalouden yksikkökoko kasvaa jatkuvasti, ja samalla maataloustuotanto keskittyy yhä pienemmän väestönosan hoidettavaksi. Tästä syystä maatiloja on yhä harvemmassa. Jos muu väestö ohjataan asumaan pelkästään taajamien yhteyteen, ei ole mahdollista, että maaseutu pysyy elävänä tulevaisuudessa Siksi tuollaiset puheet tulisikin siis lopettaa, ja miettiä ennemminkin sitä, miten pystymme turvaamaan maaseudun vireyden ja elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: haja-asutus, maaseutu |
Villakoiran ydinMaanantai 20.9.2010 klo 19.09 - - ulla -
Meillä on nyt 342 kuntaa, kun niitä 2000-luvun alussa oli vielä toistasataa enemmän. Selvityksiä ja liitoksia on vireillä parhaillaankin, ja arvioiden mukaan lukumäärä laskee pian alle kolmensadan. Poliittisen kentän oikealla ja vasemmalla laidalla ollaan sen sijaan vahvasti sitä mieltä, että Suomessa ei tulevaisuudessa tarvita kuin korkeintaan sata kuntaa. Itse näen, että kuntaliitokset eivät ole itsetarkoitus, eivätkä varsinkaan pakkoliitokset. Pitäisi puhua ennemminkin siitä, miten pystytään tulevaisuudessa järjestämään palvelut nykyistä tehokkaamin ja taloudellisemmin, mutta kuitenkin kunkin alueen erityispiirteet ja olosuhteet huomioiden. On mielenkiintoista, että Päijät-Hämeeseen suunniteltu Suur-Lahti kaatui kaikissa muissa osakaskunnissa paitsi keskuskaupunki Lahdessa. Rakennettiinko uutta kuntaa liian Lahti-vetoisesti? Arvioivatko ympäryskuntien asukkaat kadottavansa lähipalvelunsa ja päätösvaltansa? Mitä todennäköisimmin kyse oli kaikista näistä, tai ainakin näiden pelosta. Pelko ei varmaan ole ihan aiheetonkaan. Miten käy palveluiden ja lähidemokratian tässä kuntakentän myllerryksessä. Asiasta kokemani huoli ei ole mitenkään vähentynyt nyt meillä Salossa tehtävän palveluverkkoselvitystyön mukana. Tyhjien kiinteistöjen määrä kaupungin reuna-alueilla kasvaa koko ajan, ja lähipalveluista kiinni pitävät luottamushenkilöt leimataan yksioikoisesti kyläpoliitikoiksi. Mielestäni palveluiden tehostamisen ja työprosessien läpikäymisen tulee olla muutakin kuin palveluiden siirtämistä reuna-alueilta keskustaajamaan. On ajateltava kokonaisuutta, on keskusteltava enemmän yhteisestä tahdosta. Ellei kuntaliitos pysty vahvistamaan palveluita ja lähidemokratiaa, mihin kuntalaiset liitosta tarvitsevat? Meillä on eri alueilla varsin erilaiset olosuhteet. Väestörakenne ja palvelutarpeet voivat olla erilaisia, Luonnollista on, että kun me erilaisia palveluita tuotamme ja järjestämme, niin täsmälleen samanlaisella mallilla ei voi toimia koko maassa. Tarvitaan erityyppisiä kuntia maan eri osiin. Pitää pystyä eri tavalla mahdollistamaan, että kullakin alueella toimitaan mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti, ihmisiä palvellen. Ihmisillä on tulevaisuudessakin oltava mahdollisuus valita asuinpaikkansa, oli se sitten kaupungissa tai maaseudulla, niin halutessaan. Siinä se villakoiran ydin! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähipalvelut, kuntaliitos |
Karjalaista sukua, avioliiton kauttaSunnuntai 12.9.2010 klo 12.07 - - ulla -
Minulla oli kunnia osallistua Kurkijoen pitäjäjuhlille Loimaalla yhdessä mieheni isän ja hänen sisarensa kanssa viime heinäkuussa. Tuo juhla järjestettiin nyt jo 64:nnen kerran, ensi vuonna on siis juhlavuosi. Tunnelma oli lämmin ihmisten tavatessa nykyisiä sekä entisiä tuttaviaan ja naapureitaan. Ohjelma oli erittäin tasokas ja mieliinpainuva. Puheissa pohdittiin useampaan otteeseen ihmisen oikeutta omiin muistoihin elämässään, yhteisten muistojen merkitystä sekä niiden eteenpäin jakamisen tärkeyttä, vaikeuttakin. Eräässä puheenvuorossa mietittiin sitä, miten mahtavat karjalaiseen sukuun avioliiton kautta tulleet ihmiset kokea karjalaisuuden. Jäin pohtimaan tuota kysymystä mielessäni, kuulunhan itse juuri tuohon ryhmään. Olen nyt ollut jo 26 vuotta osana karjalaista sukua, vaikka itse en alunperin juuriltani sitä olekaan. Olen käynyt Huittisen suvun mukana useaan otteeseen Kurkijoella. Kerran kävin myös Kanneljärvellä mieheni äidin kotikonnuilla. Omat juureni sen sijaan ovat vahvasti hämäläisessä maaperässä. Sekä isäni että äitini sukutilat ovat ainakin 1500-luvulta asti sijainneet samoilla sijoillaan Tammelassa, ja ovat vielä nykyäänkin sukulaisteni asuttamia. Äitini kotitilalla, jossa myös itse lapsuuteni vietin, asuu nykyisin veljeni perhe. Oma lapsuuteni pihamaa on lähes samanlainen kuin silloin joskus. Ehkä juuri siitä syystä nämä Huittisen sisarusten kertomukset evakkoretkistä ja rajan taakse jääneistä muistoista ja lapsuudesta, ovat tuntuneet niin koskettavilta. Vastakohtaisuus tuntuu suurelta. Oma lapsuus kun tuntui niin turvalliselta ja stabiililta. On ollut mielenkiintoista palata yhä uudestaan sinne Huittisen suvun kotisijoille Mikrilään ja kuulla tarinoita heidän lapsuudestaan. Karjalaiset pitävät sukulaisiinsa yhteyttä paljon tiivimmin kuin oma sukuni, vaikka he ovatkin levittäytyneet ympäri Suomea. Tuntuu, että nuo yhteiset rakkaat ja raskaatkin muistot, ehkä myös sen aikainen irrallisuuden tunne yhdistävät. Nämä matkat Laatokan Karjalaan ja muistojen siirtäminen seuraaville sukupolville ovat tuntuneet todella tärkeilta ja tarpeellisilta. Ehkä vielä tuotakin vahvemmin koen tuon karjalaisuuden omien lasteni kautta. Kolme omaa lastamme ovat puoleksi hämäläisiä, mutta puoleksi karjalaisia vaikka Varsinais-Suomessa ovatkin syntyneeet ja eläneet. Myös meidän poikamme ovat vierailleet Kurkijoella ja ovat kiinnostuneita sukunsa juurista. Mielestäni juuri se, että omat lapseni ovat karjalaista sukua, tekevät myös minusta itsestäni karjalaisen, tavalla tai toisella. Perinteen jatkaminen sekä muistojen siirtäminen on arvokasta työtä. Se oli läsnä ja toteutui sataprosentisesti siellä pitäjäjuhlilla.
Kirjoitus julkaistiin Kurkijokelainen- lehdessä 3.9.2010
Kuva Kurkijoen hautausmaalta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kurkijoki, karjalaisuus |
KirppistelyäTiistai 17.8.2010 klo 8.10 - - ulla -
Innostuimme tukiryhmäni kanssa kesän aikana tuosta kirpputoritouhusta. Se on hyvä ja hauska tapa kerätä rahaa, hyväntekeväisyyskohteistahan meillä ei ole pulaa. Päädyimme lasten ja nuorten tukemiseen, koska se tukee hyvin vaaliteemojani. Eilen sitten suuntasin auton nokan kohti Someroa, toimittamaan shekit oikeisiin osoitteisiinsa. Someron kansalaisopiston taidekoulun vanhempainyhdistys teki apuraha-anomuksen jo aiemmin kuultuaan projektistani. Taidekoulun opintosuunnitelmaan kuuluu opintokäynti, johon vanhempainyhdistys on ollut keräämässä rahaa. Nyt saadulla summalla on tarkoitus kattaa käynnin kuljetuskulut. Taidekasvatuksen aloittaminen nuorella iällä opettaa lapset kulttuurin käyttäjiksi aikanaan. Kulttuurillahan taas on ihmiselle hyvinvointia lisäävä vaikutus. Toinen puoli summasta luovutettiin yläkoulun tukioppilaiden koulutuksen järjestämiseen. Mannerheimin lastensuojeluliitto on aloittanut Suomessa tukioppilastoiminnan jo 70-luvulla. Siinä vanhemmat oppilaat tukevat yläasteelle siirtyviä. Siirtyminen koulusta toiseen ja luokka-asteelta toiselle on aina haaste. Kouluympäristö ja kaverit vaihtuvat, tulee paljon uutta ja ihmeellistä. Tukioppilastoiminnan tarkoituksena on edistää ryhmäytymistä, ehkäistä kiusaamista ja edesauttaa sopeutumista uuteen tilanteeeseen. Somerolaiset tukioppilaat olivat kertomassa minulle tuosta tärk Vielä on yksi avustus tulossa salolaisten lasten ja nuorten kohteeseen, ehdotuksia hyvistä lahjoituskohteista voi esittää allekirjoittaneelle. Tämä kirppisinnostus tuntuu olevan myös tarttuvaa. Kaarinalainen ystäväni alkoi hankkeemme innoittamana järjestää hyväntekeväisyyskirppiksiä Kaarinan iltatorille. Siellä he myyvät syöpälasten hyväksi. |

sa tai toisessa.
a on todella paljon, on lähes kaikki varustettu hisseillä. Ihmettelin ja ihailin näitä asioita matkakumppanini kanssa, ja jopa kuvautin itseni ilmeisesti paikallisen vanhainkodin ulkoiluryhmän kanssa kauppahallin edustalla. Ajattelin, että vienpä kotiin tuomisina vähän mallia siitä, miten vanhukset ja vammaiset voidaan yhdyskuntarakentamisessa huomioida.
eästä työstään. Apuraha käytetään MLL:n heille järjestämän koulutuksen mahdollistamiseksi.